Nyt neljäs tuotantokausi ohi ja viimeinen, viides, alkamassa näinä päivinä. Vie kirkkaasti Sopranosilta tittelin parhaasta koskaan näkemästäni sarjasta. Jotain niin paljon elämää suurempaa, majesteettisen eeppistä ja yksinkertaisesti pysäyttävää tarinaa ja tarinankerrontaa ei ole. Tv-viihteen samanlainen helmi kuin Neil Gaimanin Sandman on sarjakuvalle. Kuten kaikki pikantti, hyvä taide, se imaisee täysin mukaansa ja kykenee vaikuttamaan syvästi kokijaansa. Eikä se olisi hyvää taidetta ilman vahvaa linkkiä edellisten sukupolvien suuriin kulttuurisiin saavutuksiin ja historiallisiin tosiseikkoihin. Miten se menikään, että jumala on yksityiskohdissa. Taidetta, jonka ainoa huono puoli on että se on liian hyvää ollakseen totta eikä vain tarinaa.



Ivanovan puhe ennen yhteenottoa maan varjoteknologiaa hyödyntäville aluksille alakynnessä olevan White Star -laivueen komentajana on jotain niin veretseisauttavaa, että oksat pois:
Who am I? I am Susan Ivanova, Commander, daughter of Andrei and Sophie
Ivanov. I am the right hand of vengeance, and the boot that is going to
kick your sorry ass all the way back to Earth. I am Death incarnate, and
the last living thing that you are ever going to see. God sent me.

Hitto olisin nostanut maljan tuolle kohtaukselle mikäli olisi ollut alkoholia. On se upea nainen. Tulta päin perkele, varmaan kuolemaan. Kyllä, on myös kaunis. Tämä sarja on täynnä silmänruokaa mikäli jättää ne kuminaamariset ulkoavaruuden olennot pois laskuista.