Foorumin säännöt!

Televisio-, elokuva-, musiikki- ja muu viihdekeskustelu

Foorumin säännöt!

ViestiKirjoittaja Yarmo » 19.5.2009 21:24

Ismolaitela.comissa noudatetaan yksinkertaista sääntömenetelmää. Salatut elämät -fanikulttuuria ylläpitäväksi ja kasvattavaksi luotu keskustelupalstamme tottelee ns. "Kolmen portaan asteikko" -järjestelmää, joka perustuu hyvin yksinkertaisesti rikkeen laatuun sekä törkeyteen.

Keskustellessa tulee muistaa hyvä käytös sekä asiallisuus. Nettietiketti on hyvä pitää mielessä. Ongelmatilanteissa yhteys ylläpitoon!

Henkilökunta on oikeutettu jakamaan jokaisesta rikkeestä rangaistuksen jonka katsoo oikeudenmukaiseksi.


SÄÄNNÖT:

    - Profiiliin on annettava oikea sähköpostiosoite.
    - Aiheet kirjoitetaan niille tarkoitetuille alueille.
    - Valituksille on oma threadi (ei toki koske palautteen antamista).
    - Älä valita saamistasi banneista, jos olet ne aiheesta saanut.
    - Jos thread lukitaan keskustelun mennessä off-topiciksi, niin alkuperäistä keskustelua saa jatkaa uudessa threadissa.
    - Titaanien taistelu käydään muualla kuin foorumissa.
    - Oman järjen käyttö suotavaa postatessa.
    - Otsikoinnin tulee vastata aloittamasi topicin aihetta!
    - Käyttäjät ovat oikeutettuja linkittämään kuvankaappauksia sarjasta keskustelut osana Suomen tekijänoikeuslain sitaattioikeuden nojalla. Oikeudet Salatut elämät -materiaaliin omistaa MTV3/Fremantle ellei muuta mainita. Jos tekijänoikeudet jossain kuvassa ovat epäselviä, niin ylläpidolta voi tiedustella asiaa.
    - Osoitat hyväksyväsi käyttäjäehdot käyttämällä sivustoa.

Kielletyt asiat:

    - Trollaus
    - Riidan kylväminen
    - Turha "mulla on hienommat sivut" yms. taistelu
    - Useamman kuin yhden tunnuksen pitäminen
    - Offtopic
    - Floodaus
    - Turhat lainaukset ilman omaa sanottavaa
    - Rajojen testaus
    - "Quotemonsterit"
    - Älä leiki moderaattoria
    - Liian pitkät allekirjoitukset
    - Mainostaminen (koskee myös chattia)
    - Jaksojen aneleminen
    - Moderaattoriksi aneleminen
    - Ylläpidon vaivaaminen listassa kielletyillä asioilla
    - Muiden käyttäjien haukkuminen, mustamaalaaminen tai kiusanteko on ehdottomasti kielletty!
    - Ennakkojaksojen julkaisu!
    - Ennakkojaksoista spoilaaminen väärällä alueella ilman spoilertageja!
    - Asiattomien Youtube -clippien postaaminen massaposteina!

Tuki:

    - Nimimerkkien vaihtamisissa ja teknisissä ongelmissa voitte kääntyä ylläpitäjän Rambon puoleen.

Palstan henkilökunta:

Ylläpitäjä:

    - Rambo

Valvojat:

    - Samtheman
    - Kookle
    - Yarmo
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3059
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: FAQ: LUE TÄMÄ ENNEN POSTAAMISTA!

ViestiKirjoittaja Yarmo » 22.6.2009 02:28

Päivitetty 22.6.2009
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3059
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: FAQ: LUE TÄMÄ ENNEN POSTAAMISTA!

ViestiKirjoittaja Yarmo » 1.8.2009 01:40

Päivitetty 1.8.2009
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3059
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: LUE TÄMÄ ENNEN POSTAAMISTA! + SÄÄNNÖT!

ViestiKirjoittaja Yarmo » 8.9.2009 19:37

Uudistettu koko aloitusviesti.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3059
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: LUE TÄMÄ ENNEN POSTAAMISTA! + SÄÄNNÖT!

ViestiKirjoittaja Yarmo » 9.11.2009 20:49

Päivitetty.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3059
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: LUE TÄMÄ ENNEN POSTAAMISTA! + SÄÄNNÖT!

ViestiKirjoittaja Yarmo » 25.3.2011 21:01

Päivitetty ulkomuotoa ja Torsti lisätty.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3059
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: LUE TÄMÄ ENNEN POSTAAMISTA! + SÄÄNNÖT!

ViestiKirjoittaja Yarmo » 6.9.2011 21:35

Korostan että ennakkojaksojen jakaminen ja linkittäminen on kiellettyä!
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3059
Liittynyt: 9.5.2009 21:41


Paluu Viihde

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa
cron