Valvomiskilpailu 2011!

Vähemmän moderoitu alue. Hyvän maun rajoissa.
O`boy
Kanta-asiakas
Viestit: 363
Liittynyt: 21.8.2009 15:17
Paikkakunta: Espoo

Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja O`boy »

Teinpä nyt tästä valvomiskilpailusta topicin. Keksin ensimmäistä kertaa valvomiskilpailun tänne sivustolle syksyllä 2009 chatissa, joka oli tuolloin vielä suosittu. Osallistujia tuli 8 ja sen jälkeen pidettiin lisää pari valvomiskilpailua, mutta siihen se lopahti. Nyt palattuani yli vuoden tauoltani haluan tuoda sen tänne takaisin ja tein topicin, josta siihen voi ilmottautua.

Kerran kuukaudessa oli aina yksi "virallinen valvomiskilpailut", johon yritettäisiin saada aina kelpo määrä osallistujia. Voittaja olisi kuukauden valvoja. Vuoden loppuun asti, eli joulukuussa valvomiskilpailuja olisi tehty jo 12 ja jokainen kuukauden voittaja voisi kilpailla vuoden 2011 valvojatittelistä ensivuoden tammikuun alussa. (Jos joku on kahminut monta kuukaudenvoitto palkintoa, on hän samalla karsinut vastustajia ja edustaa itseään monen kuukauden edestä)
Palkinnoksi jää nyt vain kunnia ja "titteli", koska palkintoa ismolaitela.comissa ei pysty antamaan. Kuitenkin tämä olisi kiva kilpailu tänne sivustoon :)

Säännöt:

- Kilpailu alkaa 0.00
- Kilpailun käynistettyä kilpailijoiden on puhuttava aina puolen tunnin sisällä chatissa. Esimerkiksi 0.00- 0.30 aikana on lähetettävä vähintään 1 viesti. Jos kilpailija ei ehdi lähettää tai hän on lopettanut ja mennyt nukkumaan, niin hän on automaattisesti pudonnut kilpailusta.

- Kilpailua käytäisiin niin kauan kunnes voittaja on selvillä


- Valvomiskilpailut järjestetään aina viikonloppuisin



Osallistuminen:

Nyt on aika osallistua tammikuun valvomiskilpailuihin, lähettämälle tänne viestin osallistumisesta.
(Muista että tänne saat vain lähettää osallistumisviestejä, muuten täällä topicissa on oltava hiljaisuus)

Tammikuun valvomiskilpailun ajankohdasta kerrotaan kun osallistujia on tarpeeksi ilmottautunut.
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #7
Tassel
VIP
VIP
Viestit: 550
Liittynyt: 11.10.2009 16:23
Paikkakunta: Verrückt

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Tassel »

Mukana ollaan :D
Vaahtera Herrasmies Klubin arvostettu jäsen

Valokuviani
Larry
VIP
VIP
Viestit: 2700
Liittynyt: 29.10.2009 17:23

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Larry »

Tassel nyt turpa kiinni nappisilmä!

Rakas

Mut mukana ollaan ;)
O`boy
Kanta-asiakas
Viestit: 363
Liittynyt: 21.8.2009 15:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja O`boy »

Ilmottaudun itsekkin mukaan!
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #7
Tassel
VIP
VIP
Viestit: 550
Liittynyt: 11.10.2009 16:23
Paikkakunta: Verrückt

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Tassel »

Joulu-Fooni kirjoitti:Tassel nyt turpa kiinni nappisilmä!

Rakas

Mut mukana ollaan ;)
Babe et tuu voittaa tätä skabaa <3 :pesis:
Vaahtera Herrasmies Klubin arvostettu jäsen

Valokuviani
Avatar
Ekku
VIP
VIP
Viestit: 999
Liittynyt: 24.7.2009 19:36

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Ekku »

Mukana.

Tassel ja Fooni, nyt loppuu tuo :D :D
Tänne vaan, muiden pervojen sekaan juhlimaan.
Larry
VIP
VIP
Viestit: 2700
Liittynyt: 29.10.2009 17:23

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Larry »

тдššзl kirjoitti:
Joulu-Fooni kirjoitti:Tassel nyt turpa kiinni nappisilmä!

Rakas

Mut mukana ollaan ;)
Babe et tuu voittaa tätä skabaa <3 :pesis:
Ja sehän nähdään </3

Anteexi ei osata lukea ;D
Tassel
VIP
VIP
Viestit: 550
Liittynyt: 11.10.2009 16:23
Paikkakunta: Verrückt

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Tassel »

ekku ja Kaakao on diskattu!
Vaahtera Herrasmies Klubin arvostettu jäsen

Valokuviani
O`boy
Kanta-asiakas
Viestit: 363
Liittynyt: 21.8.2009 15:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja O`boy »

eihän koko valvomiskilpailu ole vielä alkanutkaan..
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #7
Avatar
Laitela
VIP
VIP
Viestit: 1194
Liittynyt: 27.5.2009 17:38

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Laitela »

Osallistun :ylos:
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #25

'
Larry
VIP
VIP
Viestit: 2700
Liittynyt: 29.10.2009 17:23

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Larry »

Kaakao95 kirjoitti:eihän koko valvomiskilpailu ole vielä alkanutkaan..
Turpa kiinni nappisilmä _:;D
Tassel
VIP
VIP
Viestit: 550
Liittynyt: 11.10.2009 16:23
Paikkakunta: Verrückt

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Tassel »

Ja kilpailu on päättynyt tasapeliin!
Kuva

E: Kuva
Vaahtera Herrasmies Klubin arvostettu jäsen

Valokuviani
O`boy
Kanta-asiakas
Viestit: 363
Liittynyt: 21.8.2009 15:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja O`boy »

Mikään vitun kilpailu ei ole alkanutkaan ja tänne noista kilpailuista ei pistetä, vaan kuukauden valvomiskilpailut!
Mahtaa olla aivot narikassa...
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #7
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Miksi vain viikonloppusin eikä viikolla :(
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Larry
VIP
VIP
Viestit: 2700
Liittynyt: 29.10.2009 17:23

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Larry »

Jeppe kirjoitti:Miksi vain viikonloppusin eikä viikolla :(
Viikonloppuisin ihmisillä ei ole koulua ja voi valvoa enemmän ;)
Viimeksi muokannut Larry, 22.1.2011 16:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
O`boy
Kanta-asiakas
Viestit: 363
Liittynyt: 21.8.2009 15:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja O`boy »

TÄNNE VAIN OSALLISTUMISVIESTIT!, PERKELE
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #7
Avatar
Torsti
Valvoja
Valvoja
Viestit: 931
Liittynyt: 23.8.2009 17:02

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja Torsti »

Kaakao95 kirjoitti:TÄNNE VAIN OSALLISTUMISVIESTIT!, PERKELE
Rauhoitus nyt, kuoma! Ei tämä ole niin vakavaa.

En osallistu. Voin valvoa ihan itse ja osallistumatta voin mennä nukkumaan koska haluan :)
Kasipalloturnausten 2011 ja 2012 voittaja

Jaettu 1. sija asiallisuudessa talvigaalassa 2010
3. sija aktiivisuudessa talvigaalassa 2010
1. sija kekseliäisyydessä talvigaalassa 2010
O`boy
Kanta-asiakas
Viestit: 363
Liittynyt: 21.8.2009 15:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja O`boy »

Torsti kirjoitti:
Kaakao95 kirjoitti:TÄNNE VAIN OSALLISTUMISVIESTIT!, PERKELE
Rauhoitus nyt, kuoma! Ei tämä ole niin vakavaa.

En osallistu. Voin valvoa ihan itse ja osallistumatta voin mennä nukkumaan koska haluan :)


Mä meen laskuis sekasin :(

:D XD
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #7
pelkkä Ministeri
VIP
VIP
Viestit: 1557
Liittynyt: 21.8.2009 19:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja pelkkä Ministeri »

Myöhään valvovana tyyppinä (4.00-8.00) en voi olla osallistumatta.
( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)
O`boy
Kanta-asiakas
Viestit: 363
Liittynyt: 21.8.2009 15:17
Paikkakunta: Espoo

Re: Valvomiskilpailu 2011!

Viesti Kirjoittaja O`boy »

Tammikuun valvomiskisaan osallistuneet

- tassel
- Joulu-Fooni
- Kaakao95
- Ekku
- Laitela
- Jeppe (Viestisi otettiin osallistumisena)
- pazi


Vieläkun pari sais vielä mukaan niin kilpailu voitaisiin aloittaa perjantaina myöhäis-iltana
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #7
Vastaa Viestiin