Päätösjakso 2014

Salkkareista yleisesti TV-tahtiin. Juonipaljastukset kuuluvat eri kategoriaan, ei niitä tänne. Kirjaudu foorumille nähdäksesi alueen juonipaljastuksille ja spekulaatioille.
Vastaa Viestiin
Laitismo
Kanta-asiakas
Viestit: 747
Liittynyt: 23.8.2009 14:02

Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Laitismo »

Päätösjaksoon on vielä varmaan pari kuukautta aikaa, mutta toisaalta viime vuonna tähän aikaan olivat jo käynnissä juonikuviot, jotka huipentuivat päätösjaksossa. Mitä uskotte päätösjaksossa tapahtuvan, tai mitä toivoisitte siinä sattuvan? Haluaisitteko mielummin että isommalle porukalle sattuisi jotain kuten vuonna 2009, vai mielummin vain yhdelle tai parille henkilölle?

Itse olen jo aika varma, että Marianna tekee jotain päätösjaksossa. Viime vuonna päätösjakso oli mielestäni aika massiivinen lentokoneen pakkolaskun takia, eikä sitä mielestäni saatu tyylikkäästi jatkettua, kun kaikki jäivätkin henkiin. Mielestäni olisikin paikallaan jokin lievempi, mutta silti jännittävä viimeinen kohtaus. En vaan yhtään tiedä, millainen se voisi olla, kuitenkin sellainen ettei syksyn ensimmäisessä jaksossa tarvitse miettiä, että miten mistäkin on mahdollista selvitä hengissä.
1. Dahlia 2. Janne 3. Alissa 4. Nuutti
paskasonni
Kanta-asiakas
Viestit: 116
Liittynyt: 21.8.2013 18:03

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja paskasonni »

itse luulisin, että jotain isoa luulisi tapahtuvan kun kuitenkin salkkareilla juhlavuosi on. silloinhan kun salkkarit täytti 10v niin oli se iso räjähdys niin saas nähdä mitä nyt on luvassa luulisi että jotain yhtä isoa. Ainakin aaro voisi hyvin palata.
Avatar
Miialainen
Kanta-asiakas
Viestit: 213
Liittynyt: 28.4.2013 06:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Miialainen »

Hienoa, nyt onkin juuri oikea aika aloittaa spekuloinnit :ylos:

yleensä kauden päätösjakson pääcliffin juoni on alkanut silloin kun edellisen kauden päätöksen juoni on lopuillaan (katariina vapautui häkistä-->Anni ilmestyi kuvioihin, Aaro pakeni--->kuulista napattiin kuvat)
Siperia juonen lopuilla Marianna ilmestyi kuvioihin, joten ainakin joku cliffeistä liittyy luultavasti häneen.
Marianna saattaa vaikka tehdä Heidin henkilöllisyydellä jonkun suuren rikoksen, josta Heidi joutuu vastuuseen. Tai sitten se, mitä monet arvelee, eli Marianna vangitsisi Heidin tai tekisi muuten jotain pahaa tälle.

Suomi24n salkkaripalstalla joku väittää Aaron palaavan Paulan ja Lassen häihin, mutta siihen en välttämättä usko, vaikka Aarohan on pidetty hahmo, sekä hänen kohtalonsa jäi vähän auki.

Yksi cliffi ainakin päättyy
Karin paluuseen <3
Avatar
Niin-varmaan-joo
Viestit: 38
Liittynyt: 17.8.2009 23:00

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Niin-varmaan-joo »

Itsekin luin tuosta Aaron mahdollisesta paluusta ja olisihan yksi sekopää toivottu lisä (nyt etenkin alkuvuodesta 2014) tylsiksi käyneisiin Salkkareihin. Aarohan voisi olla vaikka Mariannan isä, lisäksi tuo Aaro/Severi-kuvio voisi hyvin saada jatkoa (Aaro muuttaisi Pihlajakadulle ja haluaisi alkaa Severin toiseksi huoltajaksi, mistä Severikin pitäisi, koska Paula ja Lasse riitelevät aina).

Ajoittuisikohan Pepin näyttelijän loma päätösjakson tienoille? Tämä Luka voisi vaikka lavastaa Pepin johonkin rikokseen, josta hän ja peeaa-Sergei käärisivät tuohet (tietenkään Sege ei tietäisi Pepin osuudesta mitään) ja Peppi lähtisi lusimaan hetkeksi.

Marianna voisi vaikka lukita Heidin johonkin sarjan lukuisista vankiloista (Aaron kellari/Aaron parakki/Miikan häkki/Pekan kellari) ja varastaa Heidin identiteetin kokonaan. Totta kai hän sitä ennen sepittäisi tarinan siitä, että Heidi on muuttanut vaikkapa Indokiinaan.

Karin paluulle on tässä vaiheessa tosi vaikea keksiä mitään järkevää syytä, ellei sitten tule nostamaan legendaarisia Talotaikureita takaisin jaloilleen yhdessä äitinsä kanssa, tai muuten vaan vetämään turpaan jotain (vaikka Sebastiania, syytä en keksi tähän hätään, mutta eiköhän Kari keksi).
"Mähän olen maailman kiltein mies." - A. Vaalanne
Avatar
R1ku
VIP
VIP
Viestit: 888
Liittynyt: 12.5.2009 18:11

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja R1ku »

Niin-varmaan-joo kirjoitti:Aarohan voisi olla vaikka Mariannan isä
Tämä olisi todella mielenkiintoinen juonenkäänne, kun tuollainen paljastuisi. Kannatetaan. Aarohan sanoi Lauran kanssa seurustellessaan, että hänellä on 5-vuotias tytär, mutta en muista Aaron tyttärestä tuon jälkeen kuulleeni mitään mainintaa. Aaro sanoi tuon samaan aikaan kun Oona oli myös n. 5-vuotias, joten salkkareiden ikääntymislogiikalla Marianna voisi hyvinkin olla samanikäinen kuin nyt ulkomailla majaileva Oona. Joku taisi tosin tällä foorumilla mainita, että Aaro valehteli tuon tytärjutun.
Avatar
Turska
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3468
Liittynyt: 21.8.2009 19:05

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Turska »

R1ku kirjoitti:
Niin-varmaan-joo kirjoitti:Aarohan voisi olla vaikka Mariannan isä
Tämä olisi todella mielenkiintoinen juonenkäänne, kun tuollainen paljastuisi. Kannatetaan. Aarohan sanoi Lauran kanssa seurustellessaan, että hänellä on 5-vuotias tytär, mutta en muista Aaron tyttärestä tuon jälkeen kuulleeni mitään mainintaa. Aaro sanoi tuon samaan aikaan kun Oona oli myös n. 5-vuotias, joten salkkareiden ikääntymislogiikalla Marianna voisi hyvinkin olla samanikäinen kuin nyt ulkomailla majaileva Oona. Joku taisi tosin tällä foorumilla mainita, että Aaro valehteli tuon tytärjutun.
Tosi se lapsi on, lapsen äitihän nähtiin sarjassa myös
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, JAPP, Burnis

Ulmate Love: Ropin Huud ♥
Avatar
CutCognac
Kanta-asiakas
Viestit: 927
Liittynyt: 9.1.2010 10:26

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja CutCognac »

Mun mielestä se olisi vähän kliseistä jos Aaro olisi Mariannan isä. Aaro on kuitenkin kietoutunut jo niin moneen juonikuvioon mukaan, että olisi ehkä vähän mielikuvituksetonta kirjoittaa tällainen juonikuvio.
Minulla ei ole jaksoja.
Salin
Kanta-asiakas
Viestit: 326
Liittynyt: 25.11.2012 01:28

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Salin »

Mulle kelpais ihan vaan vuosien 1999-2003 tapainen päätösjakso. Ei mitään yliampuvan dramaattista, mutta silti jotain kutkuttavaa ja mieleenpainuvaa. En allekirjoita tuota väitettä, että Salkkarit olisivat muuttuneet tänä vuonna tylsiksi - minusta jaksot ovat nimenomaan olleet kiinnostavampia kuin vuosikausiin, osin tapahtumien realistisuuden takia. Sen takia en todellakaan kaipaa mitään lento-onnettomuuksia ja Siperian-reissuja, erityisesti kun niitä ei osata uskottavasti tehdä. Aaronkin paljastuminen Mariannan isäksi olisi minusta yksi huonoimmista käänteistä ikinä.

Joo, tiedän olevani yksin mielipiteeni kanssa. :D Silti, vuosien 1999 ja 2001 päätösjaksot :ylos:
ellu
Kanta-asiakas
Viestit: 429
Liittynyt: 26.11.2013 22:01

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja ellu »

Itse toivoisin ehkä jotain 2004 tyyppistä päätösjaksoa. Silloin ei tapahtunut mitään hirveän kutkuttavaa, mutta silti jäi askarruttamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi (Sepon sydänkohtaus jakso). Mut joo, luulen et ne laittaa jotain hirveen dramaattista, joka ei yhtään ainakaan minua jännitä, koska kaikki melko varmasti selviäivät :D

Salkkarit on mun mielestä myös parantuneet viime aikoihin verrattuna, ei tietenkään sille tasolle mitä alkuaikoina oli. Viime kausi oli sellasta kuraa... Melkein joka jaksossa tapahtu jotain hirveetä ja aina selvittiin kaikesta. Typerin kausi ikinä.

Päätösjaksoon liittyy varmasti Marianna. Varmaan myös Kari palaa sarjaan. Ehkä myös Aki/Miro.
    • x x x x
Kaulin
Kanta-asiakas
Viestit: 461
Liittynyt: 20.9.2009 21:51

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Kaulin »

Niin, ehkä Marianna vangitsee Heidin johonkin tai tappaa tämän, koska haluaa ottaa hänen paikkansa.

Aaron paluu sopisi päätösjaksoon, mutta toivottavasti ei nyt sentään Mariannan isä ole. Näitä kaikki on yhteyksissä kaikkiin -juttuja voisi olla vähän vähemmän muutenkin. Aarolla on kyllä syytä palata ihan ilman Mariannaakin. Aarohan toki on etsintäkuulutettu ja kaikkea, mutta tuskin se mitään estää.
The_Films_
Kanta-asiakas
Viestit: 170
Liittynyt: 19.3.2012 15:01

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja The_Films_ »

Millos päätösjakso tulee?
Avatar
Turska
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3468
Liittynyt: 21.8.2009 19:05

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Turska »

The_Films_ kirjoitti:Millos päätösjakso tulee?
12.6.
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, JAPP, Burnis

Ulmate Love: Ropin Huud ♥
qwertymies
Kanta-asiakas
Viestit: 276
Liittynyt: 5.10.2013 15:30

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja qwertymies »

Turska kirjoitti:
The_Films_ kirjoitti:Millos päätösjakso tulee?
12.6.
2014 :pesis:
Avatar
R1ku
VIP
VIP
Viestit: 888
Liittynyt: 12.5.2009 18:11

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja R1ku »

Mikäs siihen on syynä että nyt viimeisillä viikoilla ei tule perjantaisin jaksoa? Ja eikös tuon päätösjakson ajankohta ole yleensä ollut aikaisempi kuin kesäkuun puoliväli?
jondeponde
Kanta-asiakas
Viestit: 84
Liittynyt: 25.8.2009 20:09

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja jondeponde »

ainaki viime vuonna oli sama juttu et perjantaisin ei tullu jaksoo ja muistaakseni viime vuonna oli 13.6 ku tuli päätösjakso.
pelkkä Ministeri
VIP
VIP
Viestit: 1557
Liittynyt: 21.8.2009 19:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja pelkkä Ministeri »

R1ku kirjoitti:Mikäs siihen on syynä että nyt viimeisillä viikoilla ei tule perjantaisin jaksoa? Ja eikös tuon päätösjakson ajankohta ole yleensä ollut aikaisempi kuin kesäkuun puoliväli?
MTV:llä/Fremantlemedialla on tietääkseni joku tietty jaksomäärä montako jaksoa tehdään tuotantokauden aikana, ja jottei tätä määrää ylitettäisi niin keväällä ei sitten enää esitetä perjantaina jaksoa jotta niitä tulisi vähemmän ja saataisiin sitten se tietty määrä jaksoja. Tietysti tähän voisi auttaa se että aloitettaisiin se kesätauko aiempien vuosien tapaan vaikka toukokuun lopulla eikä kesäkuun puolivälissä.
( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)
Avatar
Burnis
VIP
VIP
Viestit: 3027
Liittynyt: 16.7.2009 01:00

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Burnis »

Jostain syystä MTV3 tahtoo nykyisin, että kausi venyy pitkälle kesään asti. Tiedä sitten, mikä siihen on syynä, kun katsojaluvutkin tippuvat aina reilusti mitä pidemmälle kevättä mennään. Syyskausi alkaa nykyisin sen verran myöhään, että kesätauosta tulisi kyllä aika pitkä, jos tauko alkaisi jo toukokuun lopulla.
IsmoLaitela Goes Eurovision 2015. Stay tuned!

We are sistas, we stand together
Turksa, Japp, Burnis
pelkkä Ministeri
VIP
VIP
Viestit: 1557
Liittynyt: 21.8.2009 19:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja pelkkä Ministeri »

Syyskaudenkin alkua voisi aikaistaa jos kesätauko alkaisi aiemmin.
( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)
Avatar
Strawr
Kanta-asiakas
Viestit: 216
Liittynyt: 23.7.2014 18:18

Re: Päätösjakso 2014

Viesti Kirjoittaja Strawr »

Mun mielestä toi päätös jakso oli liian dramaattinen, ja kamala lopetus jaksolle. Toivon ettei Katariina kuole, koska olen tykännyt tuosta hahmosta aina, vaikka näyttelijä vaihtuikin niin tykkään hänestä silti. Jenni Banerjee ei korvaa tietenkään Jasmin Hamidia, mutta mielestäni tuota hahmoa ei pidä tappaa.
Live. Laugh. Love.
Vastaa Viestiin