Kentän laidalta:
Salkkariviikko on jälleen kohdannut melankolisen auringonlaskunsa ja kliinisen analyysin keinoin on jälleen aika syvälukea joukkueen pelikirja auki niin menneen kuin tulevankin osalta.
Ensimmäinen erä:
Kulunut periodi ei jälleen juuri yllätyksiä tarjonnut. Helin valinta projektipäälliköksi ja imelän Sardiini & Tanja -duon ensimmäisen limanvaihto olivat tapahtumia, jotka paskalla istuva harmaakarhukin olisi osannut ennakoida jo kolme viikkoa sitten. Kun Sardiini ja uusi vaimokkeensa lyövät pian padat ja kattilat yhteen, tuloksena on yksi salkkarihistorian väsyneimmistä tutkapareista. Yksi merkkipaalu kaksikolta kuitenkin löytyy - pariskunnan ensisuudelma oli nimittäin samalla sadas keskeytynyt pusukohtaus salkkareiden historiassa. Videonauhoja kelatessa onkin helppo todeta, että loppuun vietyjä suutelukohtauksia saa salkkareista hakea kissojen ja koirien kanssa, sillä Pihlajakadulla noin 95% fyysisistä hellyydenosoituksista päättyy ovikellon tai kolmannen henkilön keskeytykseen. Ennen Tanjaa ja Sardiinia tämä nähtiin viikko sitten Oonan ja Vietkong-Nooan toimesta.
Tanjan kalastettua itselleen Sardiinin, voidaan todeta, että naisen mieshistoria alkaa Pihlajakadun osalta olemaan jo melko moninaista luettavaa. Ennen Sardiinia Tanja on kerännyt vyölleen ainakin Osteri-Ossin, Lassen sekä kapteeni Ismo Laitelan esinahat. Jos yhteinen taival meikkikeisarin kanssa joskus päättyy, seuraava uhri löytynee Puolakan perheen lentokapteenista tai diagnoosi-Miikkasta. Pepe Jyrgensin hylätessä lesbobassonsa, tilaus uudelle parille olisi valmis. Tämän spekulaation toteenkäymistä emme kuitenkaan toivo, sillä Tanjaa tai Pepe Jyrgensiä ei voida pitää joukkueen peliesitysten kannalta minkäänlaisina avainhahmoina.
Toinen erä:
Jännittävimpänä pelikirjan koukerona tällä hetkellä pidän Stubastianin ja Kari ”Grand Theft” Taalasmaan väistämättä lähenevää kohtaamista. Henkilökohtaisesti uskon, että tämä eeppinen myllyklassikko nähdään heti, kun Stubastianin suonikas nahkajuna seuraavan kerran puksuttaa menemään Isabellan kosteilla kiskoilla. Entisen linnakundin vällykäärme on viime aikoina tikannut niin tiukkaan tahtiin, että kiinnijääminen on lopulta vain ajan kysymys. On selvää, että vanhan vihikoiran viekkauden ja suomenajokoiran hajuaistin omaava Kari yllättää parivaljakon jossain vaiheessa kesken hikisen aktin – sinä hetkenä kirkonkellot lyövät, katsomo hiljenee ja Grand Theft Taalasmaan nyrkit laulavat tuonelan laulua D-mollissa Stubastianin rosoisille kasvoille.
Viime aikojen suurin arvoitus liittyy Saraan, jolle on kehittynyt jonkinlainen pakkomielle diagnoosi-Miikkaan ja appelsiineihin. Viime viikon jaksossa appelsiineille allerginen nainen nähtiin Jennin kanssa majatalo Amandassa ryystämässä litkua, jonka koostumukseen kuuluu empiirisen ja näköhavainnointiin perustuvan tutkimukseni mukaan 100% varmasti appelsiinimehua. [kuva:
http://img18.imageshack.us/img18/4783/osteri.jpg] Onkin syytä miettiä, piileekö appelsiineissa jokin tuotantotiimin katsojille lähettämä salaviesti. Itse uskon, että allergikkopsykoraiskurin jatkuva appelsiinien popsiminen symboloi ennen kaikkea naisen raudanlujaa tahtotilaa ja maanista asennetta, jolla hän yrittää hätyytellä diagnoosi-Miikkaa takaisin itselleen.
Asiantuntijapiireissä eniten kehuja peliesityksistään on viime aikoina kerännyt insinöörimajuri Lasse Sievinen. Varsinkin alkuviikkojen jaksoissa mies oli niin liekeissä, että koko Pihlajakadulle oli julistettu välitön metsäpalovaara. Ainoina miinuksina miehen recordiin merkitään projektipäällikkökilpailun häviämisen lisäksi winwin-nimiarpajaisten paljastaminen Paulalle, josta on viime aikoina ilmennyt melkoisia pirttihirmun elkeitä. Analyytikot maailmalla ovat kuitenkin laajalti yhtä mieltä siitä, että Heli Sievisen lähettäminen Afrikkaan on pitkällä aikavälillä joukkueen voitto. Lasse Sievinen on joukkueen selkeitä avainhahmoja ja hänen jatkopahvin turvaaminen tässä vaiheessa kautta oli muiden pelaajien itseluottamuksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Projektipäällikköhaussa toiseksi jääneen Sievisen surullismielinen ja pettynyt katse [kuva:
http://img94.imageshack.us/img94/1579/lassesievinen.jpg] oli koko viikon vakuuttavinta näyttelijätyöskentelyä, josta Jussi-patsaskaan ei olisi huutava vääryys. Väkevän tunteen palon ja miehen sisäisen myllerryksen pystyi lähes aistimaan tv-ruudun läpi. Arvokkaasti ikääntyneellä Sievisellä olisi eittämättä tilausta isommillekin estradeille, mutta toivon mukaan saamme nauttia Suomen tunnetuimman bemarikuskin toikkaroinneista vielä pitkään. Lasse Sievisen vilpittömien onnittelujen rohkaisemana toivotamme Helille hyvää matkaa Afrikan kuumille ja pölyisille tasangoille.
Kolmas erä:
Viime viikon selkeistä selkein floppi oli Pudasjärven harrastajateatterista löytynyt hoitsu, jonka aggressiivinen hyökkäys lääkäri-Jenniä kohtaan sai jopa robotti-Nikon näyttelijätyön tuntumaan Oscarin arvoiselta paatokselta. Nimettömäksi jääneen supersairaanhoitajan esitys oli vammaisuudessaan sitä luokkaa, että salkkarijoukkueen edesottamuksiin hillitymminkin suhtautuvilla rivikannattajilla teki varmasti mieli kusta lähimpään pistorasiaan. Paljoa hoitsua edellä ei ollut myöskään velmu vartija, jolla tuntui olevan vaikeuksia pitää pokkaa noin 30 sekunnin ruutuajalla.
Yleistasolla näkisin, että joukkueen tekeminen ei tällä hetkellä ole aivan sillä tasolla, mitä se oli tänä vuonna hieman ennen sarjataukoa. Kyyneleet eivät varmasti ole kenelläkään kaukana, kun muistelemme entisen tutkaparin Stubastian & Grand Theft Taalasmaa unohtumatonta, lähes ylivertaista seinäsyöttökombinaatiota Iiriksen haptiset mitat saaneen taidenäyttelyn avajaisissa. Noiden aikojen palauttamiseen tarvittaisiin mielestäni uusi myyttinen sankarikaksikko. Esimerkiksi mahdollinen dynamic duo taidehomo-Peetter & Heiskanen voisi olla yllättävyydessään ja ennalta-arvaamattomuudessaan täysin omalla tasollaan sekoittamassa vastustajan peliä. Fyysisyyteen perustuvan pelityylin kehittäjänä ja maastavedon EM-kolmosena tunnetuksi tullut Heiskanen on mielestäni tällä hetkellä juuri se hahmo, jolla olisi aineksia uuden superrikollisen rooliin. Tätä skenaariota ei kuitenkaan tarvitsisi edes miettiä, jos kaikkien aikojen parivaljakko Stubastian & GT-Taalasmaa olisi pysynyt kasassa vaikeiden aikojen keskellä. Myyttisen tutkaparin kunniakasta muistoa vaalien hiljennymme minuutiksi.
Jatkoaika:
Seuraa näitä ensi viikolla:
1. Pysyykö käsikirjoitustiimillä korkki kiinni?
2. Jatkaako kauluspaitahirvitykset vaatekaappiin unohtanut Sakke Sardiini kasuaalilla linjallaan?
3. Hyytyykö Stubastianin nahkajunasta moottori?