Salkkareista yleisesti TV-tahtiin. Juonipaljastukset kuuluvat eri kategoriaan, ei niitä tänne. Kirjaudu foorumille nähdäksesi alueen juonipaljastuksille ja spekulaatioille.
antsa798 kirjoitti:Tapani Pajua nähtiin ainakin vuonna 2002 jaksoissa 632-633, en ole varma näkyikö muissakin jaksoissa..., oli tutkimassa/suorittamassa kotietsintää liittyen Markuksen kuolemaan ja kuulusteli myös Elinaa.
Tapani Pajua nähdään myös vuonna 2003, mutta sen jälkeen taisi kadota lopullisesti. Alla oleva video on lähde.
Katselin tänään vuoden 2003 syksyltä joitain jaksoja. Hauskaa, kun näissä juuri Ismolle ehdotettiin kaupan muuttoa Stellans ketjuun/paljon Ismon kaupan tilanteesta, joka oli tuolloin huono. Ismohan oli jo tällöin draamaqueen eikä hyväksynyt kaupan muuttumista,
Koska kaupan nimi vaihtuisi. Jo tulloin Ismo taisi tajuta, että pienet kaupat/kulmakaupat eivät pärjää mutta nytkin yrittää.
Ei noissa jaksoissa hirveästi mielenkiintoisia kuvioita ollut, enimmäkseen ärsyttävän Aamun ja Kenin säätöä Aamun muutosta hänen luokseen , en muistanutkaan kuinka raivostuttava Aamu oli. Roosa oli varmaa ainut Niemisten/Korhosten/Kemppaisten perheestä josta tykkäsin
I'm afraid of all I am
My mind feels like a foreign land
antsa798 kirjoitti:Tapani Pajua nähtiin ainakin vuonna 2002 jaksoissa 632-633, en ole varma näkyikö muissakin jaksoissa..., oli tutkimassa/suorittamassa kotietsintää liittyen Markuksen kuolemaan ja kuulusteli myös Elinaa.
Tapani Pajua nähdään myös vuonna 2003, mutta sen jälkeen taisi kadota lopullisesti. Alla oleva video on lähde.
Nyt, kun olen katsonut vuoden 2001 maaliskuun alun jaksoja niin Tapani pajuahan nähtiin niissäkin Jennin takia jaksossa 396.
Oli kyllä todella koskettavat nuo Jennin ja Akin viimeiset kohtaukset yhdessä
Markus oli yhtiä suosikeistani vuonna 1999, mutta vuoden 2001 jaksoissa ei todellakaan suosikkejani.
I'm afraid of all I am
My mind feels like a foreign land
Tapani Paju olisi kyllä hyvä lisäys sarjaan, saataisiin joku roti tuohon Lindan johtamaan poliisitoimintaan. Toinen poliisi kenet mielellään vielä ruudussa näkisi on Tyyne Puustisen murhaa tutkinut rikoskomisario Susanna Viita, joka teki kyllä erinomaisen roolisuorituksen.
Koin valtavaa myötähäpeää Liisa Salon naamioleikeistä, mutta on sitä näköjään ennenkin osattu. Niin Erik kuin Karikaan ei mukamas tunnista Katjaa peruukissa, juupa joo. Salkkarihistorian ensimmäinen kunnon höpöhöpöjuoni.
porukka ei näköjään tykkää siitä kun kysellään linkkiä vanhoihin jaksoihin, tai mistä niitä löytäis. Kysynkin linkin sijaan, että voisko kukaan kertoo jaksojen 457-465 tapahtumia
saleeew kirjoitti:porukka ei näköjään tykkää siitä kun kysellään linkkiä vanhoihin jaksoihin, tai mistä niitä löytäis. Kysynkin linkin sijaan, että voisko kukaan kertoo jaksojen 457-465 tapahtumia
Itse kysyisin tapahtumien sijaan jaksojen 457-465 linkkejä
Seuraan tällä hetkellä Youtuben kautta jaksoja jotka esitettiin keväällä 2013, ja yksi asia askarruttaa. Eli se, miksi Liisa asui hetken aikaa Lassen luona ja Ismo Taalasmailla ennenkuin Ismo ja Liisa alkoivat katsoa uutta yhteistä asuntoa? Mikä oli tilanne sen asunnon kanssa, missä Ismo asui ennen noita jaksoja sekä nykypäivänä? Vastaus tuohonkin selviää varmaan tämänhetken TV-uusinnoissa, mutta niitä tulee melko huonosti seurattua, joten siksi ajattelin tulla kysymään asiaa täältä.
R1ku kirjoitti:Seuraan tällä hetkellä Youtuben kautta jaksoja jotka esitettiin keväällä 2013, ja yksi asia askarruttaa. Eli se, miksi Liisa asui hetken aikaa Lassen luona ja Ismo Taalasmailla ennenkuin Ismo ja Liisa alkoivat katsoa uutta yhteistä asuntoa? Mikä oli tilanne sen asunnon kanssa, missä Ismo asui ennen noita jaksoja sekä nykypäivänä? Vastaus tuohonkin selviää varmaan tämänhetken TV-uusinnoissa, mutta niitä tulee melko huonosti seurattua, joten siksi ajattelin tulla kysymään asiaa täältä.
1. Ismo ja Liisa erosivat hetkeksi, koska Liisa luuli, että Ismo oli lyönyt Severiä. Tämän takia sitten asuivat erikseen jonkin aikaa.
2. Ismoon asuuntoon tuli suuri vesivahinko. Ismo muutti asuntoonsa takaisin vasta lokakuun 2013 jaksoissa. Nykypäivänä asunnossa asuu yhä sama asukas eli Ismo.
I'm afraid of all I am
My mind feels like a foreign land
Onkohan Tarja raskaana? Näyttäisi nimittäin vahvasti, että olisi ja sen takia Hannakin tapettiin kun se oli raskaana tai niin muistelisin...
joo ja lapsi tuli ennenaikaisesti -> selittää nopean poistumisen
"Suosikkinäyttelijä Tarja Omenainen katosi julkisuudesta 12 vuotta sitten. Näihin vuosiin on mahtunut paljon rankkoja kokemuksia – eniten hän pelkäsi, kun esikoinen syntyi vain 700 gramman painoisena keskosena." http://www.is.fi/viihde/art-2000000848952.html
Tuli vaan mieleen vuoden 2003-2004 kauden joitain jaksoja/klippejä katsellessa, että tuolloin taisi olla suurin ero jakson kuvaamisen ja ulostulon välillä. Nimittäin vuoden 2003 päätösjakso oli kuvattu vuonna 2002 elo-tai syyskuussa. Ja koko kausi 2003-2004 oli pelkkää syksyä/talvea/kevään alkua. Aloin miettimään yhdessä vaiheessa, että miten koko ajan kaudella 2003-2004 on vain pelkkää talvea eikä kesää vaan näy, mutta sitten tajusin. Joten tämähän tarkoittaa sitä, että päätösjakso 2004 oli kuvattu vuoden 2003 talven lopulla/kevään alussa eli tällöin oli vuoden ero kuvauksissa ja televisiosta ulostulossa. Vai oliko sitten jossain vaiheessa sellainen tauko, että ei kuvattu koko kevään lopulla vaan hypättiin syksyn loppuun. Milloinkohan tämä ero sitten tasottui, jos oikeasti oli vuoden ero yhdessä vaiheessa
Viimeksi muokannut antsa798, 28.8.2017 19:30. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
I'm afraid of all I am
My mind feels like a foreign land
antsa798 kirjoitti:Tuli vaan mieleen vuoden 2003-2004 kauden joitain jaksoja/klippejä katsellessa, että tuolloin taisi olla suurin ero jakson kuvaamisen ja ulostulon välillä. Nimittäin vuoden 2003 päätösjakso oli kuvattu vuonna 2002 elo-tai syyskuussa. Ja koko kausi 2003-2004 oli pelkkää syksyä/talvea/kevään alkua. Aloin miettimään yhdessä vaiheessa, että miten koko ajan kaudella 2003-2004 on vain pelkkää talvea eikä kesää vaan näy, mutta sitten tajusin. Joten tämähän tarkoittaa sitä, että päätösjakso 2004 oli kuvattu vuoden 2003 talven lopulla/kevään alussa eli tällöin oli vuoden ero kuvauksissa ja televisiosta ulostulossa. Vai oliko sitten jossain vaiheessa sellainen tauko, että ei kuvattu koko kevään lopulla vaan hypättiin syksyn loppuun. Milloinkohan tämä ero sitten tasottui, jos oikeasti oli vuoden ero yhdessä vaiheessa
Ainakin Toni sai Barbaarissa kuitin, jossa oli päivämäärä 30.9.2002. Ja tämä jakso on siis syksyltä 2003 eli noin vuosi eroa on ollut kuvauksella ja ensiesityksellä ainakin tuossa vaiheessa. Lisäksi Oonan syntymä-videoissa vilahti jossakin vuosiluku 2002. Pitää tämä vielä tarkistaa.