Bring back Henrik Lammi

Salkkareista yleisesti TV-tahtiin. Juonipaljastukset kuuluvat eri kategoriaan, ei niitä tänne. Kirjaudu foorumille nähdäksesi alueen juonipaljastuksille ja spekulaatioille.

Bring back Henrik Lammi

ViestiKirjoittaja LammiFani » 31.10.2017 17:29

Tervehdys

Ajattelin aloittaa kirjoitukset täällä räväkästi ja peräänkuuluttamalla paluuta yhdelle sarjan kaikkien aikojen parhaista hahmoista. Eli kyseessä tietysti Olivian päätoimittaja Henrik Lammi, joka esiintyi sarjassa 2002-2003.

Kuten niin usein tässä sarjassa, niin moni loistava sivuhenkilö heitetään hukkaan. Tarkemmin ajateltuna melkein suurin osa parhaista hahmoista ovat hyvinkin väliaikaisia. Henrik ei ole poikkeus. Hän ilmestyi sarjaan makeilevan hienostuneena herrasmiehenä, joka palkkasi Maaritin Oliviaan tähtikolumniksi. Ja mihin kaikki päättyi? Maaritin perheessä oli suuri suru Hannan kolarin jäljiltä, eikä Henrik ajatellut muuta kuin puuttuvia juttuja. Viimeiset kohtaukset olivat tylyjä ja negatiivisia kaiken huipentuessa siihen kun känninen Maarit tuli hakkaamaan Henrikin ovea. Jääkylmä ja tunteeton Henrik vain ilmoitti työsuhteen päättyneen.

Isossa kuvassa Lammi oli melkoinen x factor. Maarit oli raittiina, mutta Henrik oli se jonka juhlatilaisuuksissa tai illallisilla Maarit sosiaalisen paineen alla sortui taas juomaan. Vaikka Maarit kieltäytyi niin Lammi käänsi hänen päänsä makeilevilla puheillaan. Lopputuloksena alkoholismi, Hannan hätä, jonka seurauksena kolari ja lopulta oikeastaan koko Salinin perheen tuho. Henrik Lammin rooli oli siis erittäin merkittävä.

Miten hahmoa oikein rakennettiin? Lammi oli alussa paljon esillä ja tuo koko toimituskuvio rakennettiin huolella. Sitten mies katosi ja tuotiin todellakin vasta lopussa huonotuulisena heittämään Maarit pihalle. Mitä siinä välissä tapahtui ja suunniteltiinko tuo täysin oikein? Maarithan toipui ongelmistaan ja "Salin Kuningatar" teki myöhemmin myös tuolla brändäyksellä paluun mediamaailmaan. Silloin ei avattu oliko Henrik vielä taustalla vai mitkä olivat lehden silloiset taustat.

Lammi olisi arvokas ja relevantti mies palaamaan. Lehtimaailma on muuttunut ja mikä on entisen päätoimittajan tilanne? Rappio vai uudet mahtipontiset digiajan projektit? Ismo ja Camilla ovat hahmoja, joilla on häneen jonkinlainen yhteys, mutta toisaalta myös Maaritin voisi kirjoittaa takaisin.

Henrikistä ei ole juuri materiaalia tarjolla. Oikeastaan vain klippi "Maarit saa potkut" muistuttaa meitä Henrik Lammin legendaarisuudesta. Tämä hahmo on saatava pian takaisin.
 
Viestit: 11
Liittynyt: 30.10.2017 16:14

Re: Bring back Henrik Lammi

ViestiKirjoittaja Turska » 31.10.2017 20:40

:D
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, JAPP, Burnis

Ulmate Love: Ropin Huud ♥
Avatar
Turska
Valvoja
Valvoja
 
Viestit: 3217
Liittynyt: 21.8.2009 19:05

Re: Bring back Henrik Lammi

ViestiKirjoittaja Autismipyllynen » 1.11.2017 07:55

Uliuli. Henrik lammi oli useless noobi.
 
Viestit: 10
Liittynyt: 17.8.2017 21:11

Re: Bring back Henrik Lammi

ViestiKirjoittaja LammiFani » 1.11.2017 19:28

Heikkotasoisia vastineita. Mutta se oli odotettavissa.

Sarja on juuri nyt melkoista kuraa, kun Sanni ja Janne pelaavat jotain helvetin korttia ja Peppi palaa huokailemaan jotain latteuksiaan. Lammi takaisin ja vauhdilla. Haukkapalan toimarina Henrik voisi saada hommat pyörimään ja Jannekin voisi myydä nakkejaan paremmilla apajilla. Myös majatalo voisi Henrikin alaisuudessa jopa tuottaa pari euroa voittoa. Tai sitten tuo yrityksistä kusisin, eli Vinotar. Koska Akista tuli tuollainen surkimus?

Rikollisosaston kaverit myös pian takaisin. Miten olisi Vesa, jolle äiti teki makaronilaatikot samalla kun Sofia oli kylässä. Saman luokituksen sankarit, Toroppa ja Niirasen Pete voisivat myös kysellä kämppiä Pihlajakadulta. Varsinkin Peten sininen toppatakki ja new age-kampaus sytyttäisivät paikalliset naiset. Jos Toroppa näkisi Iidan ja Stuban kuviot, niin eiköhän Pekkakin taas puhkuisi itseluottamusta.

Onko Kallen homo-Sami aito Sami? Siis se Helin lässy kaveri? Sukunimi ja naama vaihtuneet, mutta silti tuotannolta nerokas easter egg. Miksi muuten alkuperäinen Sami lähtikään sarjasta? Opiskelivat kuitenkin Helin kanssa niin tunnollisesti. Saiko töitä toisesta kaupungista?
 
Viestit: 11
Liittynyt: 30.10.2017 16:14

Re: Bring back Henrik Lammi

ViestiKirjoittaja blockerstein » 2.11.2017 18:04

"Aito-Sami" lähti opiskelemaan ulkomaille jonnekin keskieurooppaan. Muistaakseni Berliiniin. En kyl muista mitä.
 
Viestit: 10
Liittynyt: 27.9.2017 10:23


Paluu Salatut elämät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa
cron