Tavallaan jatkamme siitä mihin jäimme yli vuosi sitten:
http://ismolaitela.com/valvomiskilpailu-2011-t1251.php
Valvomiskilpailut keksin jo tänne vuonna 2009, jolloin chatti tuli käyttöön.
Valvomiskisat olivat suosittuja, ja niitä järjestettiin pitkin syksyä tiuhaan tahtiin, sitten tuli tauko.
Vuonna 2011 peli sitten palasi, mutta käytiinkin vain yksi mittelö vaikka suunitteilla oli enemmän.
Laatikko on siis virallisesti ismolaitela.comin vuoden 2011 valvoja, ja sai kunnianosoituksena nimimerkkinsä pinkiksi

Kilpailussa on aina vähintään 5 osanottajaa ja kilpailu alkaa aina 0.00.
Aina vartin sisällä on kirjoitettava vähintään yksi viesti, esimerkiksi vaikka 1.00 - 1.14 välisenä aikana. ja sitä seuraavan 1.15 - 1.29 välisenä aikana,
Jos kilpailijan yhtäkään viestiä ei ilmesty chattiin tuona aikana, putoaa hän pelistä.
Valvojana voi toimia joko itse pelaajat, tai sitten käyttäjä joka ei halua osallistua kilpailuun, mutta suostuu kuitenkin valvomaan tätä.
Valvomiskilpailun välieriä pidettäisiiin kolme tänä vuonna. Josta ensimmäinen alkaisi 16.6.
Finaali sitten pidettäisiin loppuvuonna, ja sinne pääsisi viisi käyttäjää jotka ovat valvoneet eniten putkeen (katsotaan tunneista, minuuteista)
Jos käyttäjä on osallistunut vaikka kahteen eri alkuerään, ei hänen aikojaan yhdistetä, vaan katsotaan siitä se parempi aika.
Toivottavasti peli kiinnostaisi edelleen (:
Toivoisin kaikkia liittymään ja ottamaan osaa tähän peliin. Kenellä onkaan sitkeyttä valvoa kauiten?