Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Jos muut kategoriat eivät sovi, on tämä oikea paikka. Ei Salkkari-keskustelua tänne!
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 3049
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Yarmo »

Hirvenpaistia.

Hanki kauppasi tuoretiskiltä 1-2kg painoinen hirvenpaisti kappale. Lihan ollessa tuore se täytyy suolata ja maustaa ensiksi. Ripottele merisuolaa, mausteita (pippuria, yrttejä) ja hiero nämä tiivisti lihan pintaan. Siirrä maustettu liha uunivuokaan ja kääri se elmukelmulla. Lihan tulee olla suolassa noin vuorokauden, joten anna sen vetäytyä rauhassa jääkaapissa 24h.

Ennen paistamista poistetaan elmukelmu. Ripotellaan päälle grillauskastiketta sekä pari nokaretta voita.

Kuva

Kuva

Uunin tulee olla 175 asteessa, ja riippuen lihan koosta nyrkkisääntönä yksi kilo per yksi tunti.

Lisää vuokaan noin puoli desiä vettä ja vuoraa koko komeus foliolla.

Kuva

Oma lihani oli noin vajaan kahden kilon painoinen, joten pidin lihaa uunissa 2,5h ja puoli tuntia vetäytymistä varmistaakseni ettei liha ole mistään kohtaa sitkas.

Kuva

Kuva
Lihan ollessa uunissa voidaan valmistaa kastike.

Kuva

Kuva
Kattilaan pari nokaretta voita. 1-2 rkl jauhoja, kiehauta. Lisää 3-4dl maitoa ja maidon ollessa tarpeeksi kuumaa lisätään juustoa oman maun mukaan. Itse käytin lähes puolipakkaa ja oli kyllä erinomaista varsinkin kun pitää koskenlaskijasta.

Kuva
Liha näyttää paistamisen jälkeen tältä.

Kuva

Kuva
Kuva
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Masan synttärikakku
(Pahoitteluni että postaan viiveellä, mutta tässä se nyt olisi)

Kuva

Sokerikakkupohja

6 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja*
2 tl leivinjauhetta

Ota huoneenlämpöiset kananmunat ja vatkaa ne sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Jos kananmunia säilyttää jääkaapissa voi ne ottaa huoneenlämpöön lämpenemään n. kaksi tuntia ennen, jos kakulla on kiire eikä kananmunia ehdi nostaa huoneenlämpöön odottelemaan voi kananmunat lämmittää hetken lämpimässä vedessä. Huoneenlämpöiset kananmunat vatkaantuvat paremmin ja helpommin. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe erillisessä kulhossa ja lisää kuivat ainekset siivilän läpi. Älä sekoita jauhoja vaahtoon sähkövatkaimella vaan nosta jauhot kevyesti vaahtoon pienissä erissä. Näin varmistat että kakku onnistuu takuuvarmasti ja pysyy kuohkeena.
Huom. Leivinjauhe ei ole pakollinen jos munasokerivaahto on hyvin vatkattua! Jos haluat tummemman, kaakaopohjaisen kakun lisää 2rkl tummaa kaakaojauhetta.

Nyrkkisääntö olisi että sokerikakku valmistettaisiin aina vuorokautta ennen. Mutta jos tällaista mahdollisuutta ei ole voi kakun pistää hetkeksi pakkaseen. Tämä helpottaa kakun leikkaamista, sillä muuten kakkupohja saattaa murentua käsin. Ja se jos mikä on jokaisen sokerileipurin painajainen!

* Jos kotoa ei löydy perunajauhoja voit korvata puuttuvan perunajauheen 0,5dl venhäjauhoilla.

Täyte
50/50 mansikkahilloa ja lettuhilloa
2 dl kuohukermaa
tummaa suklaata rouheena

Kakkupohjan voi kostutella mehulla tai maidolla. Itse pidän maidon käytöstä, etenkin jos väliin laitetaan jotakin hieman kermaisempaa täytettä. Hilloa saa käyttää, ja kuuluukin käyttää reilusti. Päälle kermavaahto ja suklaarouhe.
Jos ei pidä kovinkaan kermaisesta mausta voi kermaan lisätä maun mukaan rahkaa piristämään makua. Etenkin Valion maustetut rahkat ovat mainioita, etenkin kuningatarrahka on kokeilemisen arvoinen. Tällöin jättäisin toki suklaaruoheen pois ja vaihtaisin sen valkosuklaaseen.


Koristeluun
2-3 dl kuohukermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta
tummaa suklaata rouheena

Jos enemmänkin tykkää kokkailla (etenkin kakkuja) ehdottaisin lämpimästi vaniljakreemijauheen ostoa. Sitä löytyy suurimmista ruokakaupoista, mauste tai leivontahyllystä. Lisäämällä vaniljakreemijauhetta kermavaahtoon saa siihen mukavan jännän ja makeutetun maun. Lisäksi kerma ''jämähtää'' paremmin, eli pysyy kauniina pidempään. Riippumatta siitä vaihteleeko lämpötila usein jääkaapista-huonelämpöiseen jne. Lisäksi vaniljakreemijauhe helpoittaa pursottamista. Itse en pidä vaniljakreemijauheen käytöstä kakun välissä, sillä haluan että kakun välinen kerma on samettisen pehmeää. Tämä on toki makuasia.

Ehdotan lämpimästi että kakkua koottaisiin myös kakkuvuuan sisällä (jos on irrotettava kakkuvuoka) näin kokoaminen on helppoa eikä kakku lähde valumaan suuntaan taikka toiseen.
Kakun väi antaa hetken levätä viileässä kokoamisen jälkeen. Ja koristelee sen vasta myöhemmin, näin kakku saa levätä rauhassa.
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Avatar
fakki
Kanta-asiakas
Viestit: 1561
Liittynyt: 3.6.2012 21:46
Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja fakki »

Paprika-pekonipasta

Ohje

400g spagettia
150g pekonia
1 paprika
1 sipuli
2dl ruokakermaa
1/2 tl mustapippuria

Näin teet

1. Laita spagetti kiehumaan
2. Viipaloi pekoni, paprika ja sipuli kuutioiksi
3. Laita pekonit pannulle ja hetkn kuluttua paprika ja sipuli
4. Kun on tullut väriä pekonille, paprikalle ja sipulille -> Kaada ruokakerma ja mausta mustapippurilla
5. Valmis

Tälläinen pitäisi tulla

Kuva

Helppo ohje ja maku on hyvä !
Avatar
fakki
Kanta-asiakas
Viestit: 1561
Liittynyt: 3.6.2012 21:46
Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja fakki »

Lohkoperunat ja metsästäjänleike

Ohje

600g hirvenlihaa

6rkl vehnäjauhoja
2dl korppujauhoja
2 munaa
yhtä paljon vettä kun munaa tuli

Kastike

150g kanttarelleja (sieniä)
1 sipuli
rkl ruokaöljyä
tl suolaa ja mustapippuria
1dl vehnäjauhoja
4dl ruokakermaa

lohkoperunat

20 perunaa
1dl ruokaöljyä
rkl aromaattisuolaa

Näin teet

lohkoperunat:

1. Laita uuni kuumenemaan 200 astetta
2. Pese perunat ja lohko ne
3. Sutele ne ruokaöljyllä ja aromaattisuolalle ja laita uuniin
Kuva
4. Anna olla joku 20-30min
Kuva



pihvit:

1. Leikkaa pihvit sopivan kokoisiksi paloiksi
Kuva

2. Ala nuijia niitä sopivan ohuiksi
3. Laita vehnäjauhot, korppujauhot ja muna + vesi jokainen omaan astiaan
Kuva
4. Ota pihvi ja laita vehnäjauhoihin -> korppujauhoihin -> muna + vesi ja lopulta paistinpannulle ja paista
Kuva



kastike:

1. Hienonna sipuli ja viipaloi kanttarellit
2. Ruskista paistinpannulla
3. Lisää 1 dl vehnäjauhoja ja sekoita nopeasti
4. Lisää 4 dl ruokakermaa ja sekoita hetken ajan, että tulee vähän väriä

Valmis annos näyttää tältä:

Kuva
Avatar
Japp
VIP
VIP
Viestit: 3229
Liittynyt: 24.1.2010 14:36

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Japp »

Korvapuustit

Japp tekee oikeesti maailman parasta pullaa ;D 

Tässäpä aineet mitä niihin tulee: Täällä taitaa olla jo kaksi pullataikinaa, mutta mitäpä tuosta, kolmas kerta toden sanoo :japp:

1 litra kädenlämpöistä kevytmaitoa (tai vettä)
50 g hiivaa
2,5 tl suolaa
Kaardemummaa (runsaasti, ainakin pari rkl!)
3 dl sokeria
Kananmuna
300 g rasvaa
Jauhoja

400 g margariinia
4 dl (kaneli)sokeria
Kanelia (jos ei kanelisokeria)


Sekoittele kaikki muut aineet, paitsi jauhot sekaisin melko suuressa kulhossa, että mahtuu kohoamaan. Käytän nykyään siis juoksevaa rasvaa, ja laitan sen sinne lillumaan muiden aineiden kanssa!

Niissä ohjeissa jotka oon ite nähnyt, pehmennyt rasvakimpale vaivataan joukkoon vasta ku on jauhojakin laitettu. Kerran olin laiska ja pruittasin vaan juoksevaa rasvaa mukaan, eipä oo siitä mitään haittaa ollut, pullat on ihania ja paljon helpompaa!

Lisää joukkoon jauhoja. Ei saa laittaa liikaa, muuten tulee kovia pullia. Pitää olla ihanan pehmoista :japp:
Anna kohota reilu tunti lämpimässä paikassa leivinliinan alla.
Kuva

Kun taikina on kohonnut, kaulitse se ohueksi suorakulmioksi. Jaoin taikinan kolmeen osaan, eli sain kolme isoa levyä. Pehmitä margariinia hirman mikrossa, ja sekoita kanelit ja sokerit siihen. Meillä oli kanelisokeri loppunut, joten läträsin kanelin kanssa. En tiennyt yhtää paljon sitä piti laittaa, muistelin vaan minkä väristä tahna on kanelisokerilla, ja laitoin sen mukaan. :)

Levitä tahnaa kaulitulle taikinalle, ja levittele tasaisesti joka puolelle. Älä laita liikaa, jottei koko uunipelti lillu rasvassa kun se on uunissa, mutta ei saa myöskään olla liian vähän.. Ne on pullia eikä mitää kevytpuusteja :| Hyväksi apuvälineeksi itselle on osottautunut kakkukampa, sillä aina kampailen tahnan ;D Joku jämäkkä nuolijakin vois olla ihan hyvä, tai vaikka ihan vaan veitsi..
Kuva

Rullaa taikinalevy ja leikkaa siitä melko pieniä siivuja. Laittele siivut pellille ja anna rauhassa kohota leivinliinan alla. Voit esim. laittaa hellasta kaikki levyt ykköselle viideksi minuutiksi ja antaa siinä kohoilla. Ei kannata kuitenkaa unohtaa levyjä päälle kauaa, palaneet pohjat on pahoja :S 
Kuva

Kohotus on kaiken a ja o, sen avulla tulee pehmeitä ja ihania ja kuohkeita :japp:

Kun pullat ovat kohonneet ja uuni lämmin (ainiin, uunin pitää olla 200- asteinen), voitele pullat munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paistele niitä noin vartti, enpä osaa taaskaan tarkkaa aikaa sanoa, en oo koskaan kelloa tuijotellut (Yarmo :pesis: )

Nyt pullasi ovat valmiit. :)
Kuva

Itselleni taikinasta tuli noin kolme ja puoli pellillistä pullaa, kannattaahan tämä litran taikina tehdä, vaikkei olisikaan paljon syöjiä. Pakkaseen vaan vierasvaraksi!


Pehmeitä, mutta päältä vähäsen rapeita.. Namsnumsnamsum
Ja muista nauttia maidon kanssa. :)
Suomi-Japp-Suomi
Leona Rambo Ekku Iivo Oiva

We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Avatar
CutCognac
Kanta-asiakas
Viestit: 927
Liittynyt: 9.1.2010 10:26

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja CutCognac »

Hitsi kun tulee näläkä näitä kuvia katsellessa! Olette hyviä kokkeja :)
Minulla ei ole jaksoja.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 3049
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Yarmo »

Poronkäristys!

Pitkästä aikaa kehtasi alkaa tekemään, mutta tämä olikin paljon helpompi kuin muistinkaan!

Käristyksen tekoon täytyy varata paljon aikaa kuten liharuoissa muutenkin. Itseltäni löytyi pakastimesta Ruotsin lapista ostettua valmiiksi "viipaloitua" käristystä, joka täytyi vain pieniä ja siirtää pataan.

Lihan maustamiseen ei tarvitse käyttää erikoisia mausteita. Suolan ja pippurin lisäksi lisäsin rosmariinia ja pari laakerinlehteä. Poron maku pääsi oivasti maistumaan!

Kuva
Liha oli valmiiksi leikottua, joka oli kotona pohjoisessa paketoitu.

Kuva
Vihdoinkin pääsin avaamaan myös perintö-rautapatani, jonka valmistanut entisaikojen Wärtsilä!

Kuva
Itsellä kädet täynnä töitä niin kutsutaan apuvoimia peruntateatteriin!

Kuva

Kuva

Lihan kypsyttämiseen käytin noin 4-5 kupin verran kahvia ja hieman vettä kun nestettä oli haihtunut. Käristys porisi padassa yhteensä noin 2h 45min!

Kuva
Lihan muhiessa oli oiva hetki kutsua taas apuvoimat ja aloittaa perunamuusin tekeminen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Ja valmista!

Kuva
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Rambo
Kaikkien janoisten sankari
Kaikkien janoisten sankari
Viestit: 2238
Liittynyt: 19.3.2009 17:26
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Rambo »

Yarmo kirjoitti:Poronkäristys!
Kuva
Tosimiehet mittaavat ainekset Arielin pesuaineannostelumitalla. :carl:

Hyvältä näyttää! Itse en ole varmaan koskaan edes syönyt oikeaa poronkäristystä.
Kuukauden Rambo-Ossi (8/2011)
Larry
VIP
VIP
Viestit: 2700
Liittynyt: 29.10.2009 17:23

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Larry »

Rambo kirjoitti:
Yarmo kirjoitti:Poronkäristys!
Kuva
Tosimiehet mittaavat ainekset Arielin pesuaineannostelumitalla. :carl:

Hyvältä näyttää! Itse en ole varmaan koskaan edes syönyt oikeaa poronkäristystä.
Näin on :carl:

Mulla on ehkä pieni muistikuva jostain pororuuan maistamisesta. Ainakin se oli saman näköstä ko tuo sun.
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Yarmo kirjoitti:Poronkäristys!

Pitkästä aikaa kehtasi alkaa tekemään, mutta tämä olikin paljon helpompi kuin muistinkaan!

Käristyksen tekoon täytyy varata paljon aikaa kuten liharuoissa muutenkin. Itseltäni löytyi pakastimesta Ruotsin lapista ostettua valmiiksi "viipaloitua" käristystä, joka täytyi vain pieniä ja siirtää pataan.

Lihan maustamiseen ei tarvitse käyttää erikoisia mausteita. Suolan ja pippurin lisäksi lisäsin rosmariinia ja pari laakerinlehteä. Poron maku pääsi oivasti maistumaan!

Kuva
Liha oli valmiiksi leikottua, joka oli kotona pohjoisessa paketoitu.

Kuva
Vihdoinkin pääsin avaamaan myös perintö-rautapatani, jonka valmistanut entisaikojen Wärtsilä!

Kuva
Itsellä kädet täynnä töitä niin kutsutaan apuvoimia peruntateatteriin!

Kuva

Kuva

Lihan kypsyttämiseen käytin noin 4-5 kupin verran kahvia ja hieman vettä kun nestettä oli haihtunut. Käristys porisi padassa yhteensä noin 2h 45min!

Kuva
Lihan muhiessa oli oiva hetki kutsua taas apuvoimat ja aloittaa perunamuusin tekeminen.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Ja valmista!

Kuva
Olisit ilmoittanut ajoissa niin olisin tullut syömään. Pitäiskö tuota käristystä tehdä, vaikka kilohinta täällä etelässä on mitä on :|
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 3049
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Yarmo »

Jeppe kirjoitti:Olisit ilmoittanut ajoissa niin olisin tullut syömään. Pitäiskö tuota käristystä tehdä, vaikka kilohinta täällä etelässä on mitä on :|
Vielä on jäljellä, joten tervetuloaa vain lounastamaan!
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Kasviswokki nuudeleilla
Kuva

1 pussi nuudeleita
400g wokkivihanneksia
Curry-mausteseos
Jauhettua korianteria
* Voit myös maustaa wokin nuudelipaketin mukaan tulleella maustesekoituksella

Jos haluat lisäpotkua annokseen lisää yksi pieni chili, tulisuutta pimeneviin ja viileneviin iltoihin :ylos:

Lisää pannuun tilkka öljyä, ja anna kuumentua. Keitä nuudelit vedessä, ja ota ne pois liedeltä kun ovat kypsiä.Lisää jäiset wokkivihannekset ja anna lämmetä hautua rauhassa pannulla. Mausta curryllä ja lisää korianteri. Ja viimeiseksi lisää keitetty nuudeli, sekoita ja nauti!
Viimeksi muokannut Jeppe, 26.11.2012 00:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Kesäkeitto ja porkkanasämpylät

Kuva

3-4 perunaa
Pakastevihanneksia (myös valmispussi käy vallan mainiosti)
1dl paloitettua porkkanaa
1dl pakasteherneitä
1dl maissia
1 dl kukkakaalia
1tl suolaa
(Kasvisliemikuutio)
1dl vehnäjauhoja
3-4dl maitoa

Ota kattila esiin. Pese, kuori ja pilko perunat. Jos käytät kaupan vihannespussia pääset keiton teossa todella helpolla :ylos: Itse tein oman sekoituksen pakastevihanneksista, joten siksi nämä dl mitat. Lisää vettä kattilaan sen verran että kasvikset peittyvät. Voit maustaa keiton suolalla ja pippurilla tai käyttää kasvisliemikuutiota. Keitä hiljalleen kannen alla ja tarkista veitsellä ovatko kasvikset kypsyneet. Sekoita lasiin venhäjauhot ja n 1,5dl maitoa sekaisin. Kaada vehnäjauho-maitoseos hiljalleen keittoon ja sekoita. Lisää maitoa makusi mukaan. Riippuen haluatko keitosta paksumman vai juoksevamman.

Keitto on valmis nautittavana, vaikka itsetehdyn sämpylän kanssa!

Porkkanasämpylät

3 dl maitoa
25g hiivaa
1 tl suolaa
2-3 porkkanan raaste
5-6 dl puolikarkeaa vehnäjauhoa
1rkl öljyä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi tai 42 asteiseksi jos käytät kuivahiivaa. Lisää suola,öljy, porkkanaraaste ja vehnäjauho pienissä erissä. Taikinan saa jättää melko löysäksi, pääasia että sämpylöistä saa pyöräytettyjä pyöreitä palloja. Anna kohota uunipellillä n. 30 tuntia. Paista 200 asteisessa uunissa 10-15 min.
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Kasvislasagne á la Jeppe

Kuva

Tomaatti-porkkana täyte

3 porkkanaa (raastettuna)
2 sipulia
1 tlk tomaattimurskaa
2 valkosipulikynttä
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria
korianteria

Raasta porkkana, pilko sipulit ja valkosipuli. Lisää oliviöljy kuumalle pannulle, lisää porkkanaraaste ja sipulit. Kuullota hetken, mausta ja lisää tomaattimurska. Vähennä lieden lämpöä ja anna kiehua hiljalleen sillä aikaa kun valmistat juustokastikkeen.

Juustokastike (maailman helpoin sellainen)

75g voita
1dl vehnäjauhoja
2dl maustettua ruokakermaa (Valion kolme eri juustoa)
1,5dl vettä
1tl mustapippuria

Sulata voi kattilassa, lisää vehnäjauho ja sekoita reippaasti. Lisää ruokakerma pienissä erissä jatkuvasti sekoittaen ettei kastikkeesta tule paakkuista. Lisää vesi, ja mustapippuri. Juustoinen lasagnekastike on valmis!

Lado tomaatti-porkkanaseos vuuan pohjalle, lisää juustokastike ja lado lasagnelevyt päälle. Toista tätä niin kauan kun täytettä riittää. Lasagnen kruunaa tomaattisiivut ja juustoraaste. Paista uunissa 175 asteisessa uunissa n. 20-30 min tai kunnes lasagne on saanut kullanruskean värin ja sisus pehmeää.

Anna lasagnen vetäytyä 15min ennen tarjoilua, nauti ja ihmettele! Miten hyvää voi kasvislasagne ollakkaan :ylos:

(PS. Jauhelihan suurkuluttajalle ehdottaisin kyseisen lasagnen tekoa edes kokeilumielessä, sillä jauhelihan puuttumista tuskin edes huomaa)
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Avatar
Ropin Huud
VIP
VIP
Viestit: 694
Liittynyt: 29.3.2011 15:05

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Ropin Huud »

Limejuustokakku kera peenisten

Itse tein tällaisen kakun tyttöporukan kesken pidetyille pikkujouluille/seksilelukutsuille ja suosittelen ideaa myös muille (sekä kutsuja, että kakkua).

Tähän reseptiin tarvitset:
26-28 cm irtopohjavuoka

Pohjaan:
180 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:
7 liivatetta
4 dl kermaa
3 valkuaista
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl limettimehua (n. 3 limetin mehu)
2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
3 rkl vettä

Kiille:
3 liivatetta
3 dl sokeroitua laimennettua limettimehua (josta limettimehua ½ dl, sokeria saman verran)
vihreää elintarvikeväriä

Koristeet:
2 pientä suklaalevyä, mieluiten tummaa

1.Leikkaa leivinpaperista irtovuoan pohjalle sopivan kokoinen pala, ja jätä kunnon suikale reunaan, jotta voit myöhemmin kiskaista siitä kakun pois.
2.Laita digestive-keksit minigrip-pussiin ja murskaa kaulimella(Tai vaihtoehtoisesti käsin yksitellen, niinkuin minä, koska et omista kaulinta ja sinulla on helvetisti ylimääräistä aikaa näperrellä jotain näin turhaa).
3.Sulata margariini mikrossa ja laita sula rasva ja keksinmurut kulhoon ja sekoita keskenään.
4.Painele margariini-keksiseos irtovuoan pohjalle.

Kuvat:
Kuva
Kuva
5.Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
6.Vaahdota kerma. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kermavaahdon kanssa.
7.Sekoita tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä sitten kerma-valkuaisvaahtoon. (Tai vaihtoehtoisesti huomaa tässä välissä, että yksi valkuainen onkin jäänyt mukiin, joten joudut vatkaamaan sen erikseen kovaksi, ennenkuin voit yhdistää aineksia)
8.Kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita pinta mahdollisimman hyvin. Voit lopuksi hölskytellä vuokaa, mikä tasoittaa pintaa entisestään. Laita sitten hyytymään jääkaappiin n. 3 tunniksi.

Kuvat vaiheista 5-8:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
9.Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
10.Sekoita limettimehu (myös limettitiiviste käy), sokeri ja vesi sopivan makeaksi mehuksi. Värjää vihreällä elintarvikevärillä. Testaa värin sopivaa tummuusastetta pienempään, vaaleapohjaiseen astiaan.
11.Kiehauta n. ½ dl mehusta ja sulata siihen liivatelehdet. Yhdistä lopun mehun kanssa. Jäähdytä – kiillemehu ei saa olla lämmintä täytteen päälle kaadettaessa.
12.Kaada sitten täytteen päälle lusikan kautta. Siirrä jääkaappiin hyytymään.

Kakun hyydyttyä, sulata mikrossa reilusti suklaata ja pursota sitten leivinpaperille haluamasi kuvio. Tumma suklaa pysyy kasassa paremmin, valkoinen levähtää ja leviää helpommin. (Siksi itsekin jouduin lopulta veitsellä leikkaamaan haluamani kuvion valkosuklaasta, kun ei meinannut sulana pysyä koossa). Leivinpaperille voi vaikka valmiiksi piirtää mallin tai sitten improvisoida niinkuin minä :ropsu:

Ja tässä lopputulos :nick::
Kuva
Ja ainiin, koittakaa selvitä tuosta irtovuokapohjan irroittamisesta, vaikka jonkin ohuen lastan avulla, tai veitsen. (VAROITUS! Jos irroitat reunat veitsen avulla, VARO leikkaamasta ylimääräistä suikaletta leivinpaperista pois, sillä sen jälkeen kakun siirtäminen kakkulautaselle on tuplasti hankalampaa!) Virheistä oppii...
Kuukauden sherwoodilainen 8/2011
Eiks naiset sitä paitsi sano aina, että ne pukeutuu vaan itseään varten?
Nojoo sanoo sanoo. Valetta koko juttu.

Sisters♥
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Kannattaa siis ensin pingottaa se leivinpaperi irtovuuan päälle ja kun sen on tehnyt leikkaa vuuan ulkoreunaa pitkin ylimääräiset paperit pois. Teit aivan oikein Ropsu, jos olisit tehnyt kakkupohjaa. Eli silloin leikataan vuuan mukainen pala, ja laitetaan se vuuan pohjalle. :ylos:
Mutta juustokakussa kannatta tehdä se toisin, itseään helpottamaan. Hyvin siirtäminen onnistui siitä huolimatta!

Extraplussaa koristelusta :ylos:
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Avatar
Japp
VIP
VIP
Viestit: 3229
Liittynyt: 24.1.2010 14:36

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Japp »

Mää aina pingotan sen leivinpaperiarkin siihen kokonaan, että jää hifveesti ylimäärästäki. Silloin on mun mielestä helpointa saada se vuuan pohja pois kakun alta ku voi siitä leivinpaprusta pitää kiinni, ei kakkuun koskee ollenkaa :japp: sit leikkaan vasta mahdollisen koristelun jälkee iha niinku täytekakuiski leikataa vasta kuorrutusten yms. jälkeen ni säilyy se lautanen siistinä :ekku:
Suomi-Japp-Suomi
Leona Rambo Ekku Iivo Oiva

We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Jeppe
Kanta-asiakas
Viestit: 1192
Liittynyt: 21.8.2009 22:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Jeppe »

Paperitähti-Japp kirjoitti:Mää aina pingotan sen leivinpaperiarkin siihen kokonaan, että jää hifveesti ylimäärästäki. Silloin on mun mielestä helpointa saada se vuuan pohja pois kakun alta ku voi siitä leivinpaprusta pitää kiinni, ei kakkuun koskee ollenkaa :japp: sit leikkaan vasta mahdollisen koristelun jälkee iha niinku täytekakuiski leikataa vasta kuorrutusten yms. jälkeen ni säilyy se lautanen siistinä :ekku:
Siis tietysti juustokakkuja tehdessä kannattaa se pingottaa. Ja leikata ulkopuolelta reunoja pitkin siististi. Täytekakun teossa sitä ei tarvitse leivinpaperia lainkaan jos on teflonpintainen irtopohja. Itse teen sokerikakun (eli kermakakun pohjaa tehdessä) kuten Ropsu oli tehnyt tässä tapauksessa. Sillä sokerikakku kutistuu aina hiukan ja irtoaa itse reunoista.

Täytekakun voi täyttää irtovuuan sisällä, eli näin estetään valuminen ja saadaan kakusta tasainen. Itse otan aina pois leivinpaperin ja alan täyttämään täytekakkua suoraan irtovuokaan, anna levähtää ja siirrän kakun suoraan tarjoilualustalle isohkolla kakkulapiolla. Koristelen kakun suoraan tarjoilualustalle tai lautaselle.
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Avatar
Japp
VIP
VIP
Viestit: 3229
Liittynyt: 24.1.2010 14:36

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja Japp »

En oo koskaa käyttäny leivinpaprua täytekakun paistossa, vaikken paistakkaa teflonilla xD laitan siis sen leivinpaperin (tai voi) tarjoiluastialle suojaksi aina, varsinki sillon kun käytän kakkupaperia :japp:
Suomi-Japp-Suomi
Leona Rambo Ekku Iivo Oiva

We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Avatar
fakki
Kanta-asiakas
Viestit: 1561
Liittynyt: 3.6.2012 21:46
Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella

Re: Foorumistin kokkinurkkaus (kuvina)

Viesti Kirjoittaja fakki »

Chili Con Carne

Ohje:

2 sipulia
1 valkosipuli
500g jauhelihaa
2tl suolaa
2tl chilijauhetta
tl mustapippuria
6rkl ketsuppia
tlk murskattuja tomaatteja
tlk valk. papuja tomaattikastikkeessa
oreganoa
basilikaa

Tarjoa myös lisänä patonkia, salaattia ja vaikka riisiä !

Kuva
Vastaa Viestiin