Päätösjakso 2015

Salkkareista yleisesti TV-tahtiin. Juonipaljastukset kuuluvat eri kategoriaan, ei niitä tänne. Kirjaudu foorumille nähdäksesi alueen juonipaljastuksille ja spekulaatioille.
ellu
Kanta-asiakas
Viestit: 429
Liittynyt: 26.11.2013 22:01

Re: Päätösjakso 2015

Viesti Kirjoittaja ellu »

Laitismo kirjoitti:Olisi mun mielestä aika mielenkiintoista, että joku sarjan hahmoista murhattaisiin niin että kuvattaisiin murhaajan näkökulmasta, ja että kyseisellä hahmolla olisi hommat sotkussa ja kaunoja useammankin henkilön kanssa ennen päätösjaksoa. Siitä sais pidemmänkin ja toivottavasti myös mielenkiintoisen kuvion, kun arvuuteltaisiin että kuka asukkaista on murhaaja, tekikö teon tahallaan vai vahingossa, motiivit yms.
Itse pitäisin myös tästä. Toivottavasti murhaaja olisi vielä joku keskeinen henkilö, eikä murhan takana ole yhtä "tärkeä" kuin vaikkapa Heiskanen tai Rönkkö. Sarjassa ei taideta toistaiseksi olla riistetty kenenkään päähahmon henkeä tahallisesti ja suunnitellusti toisen keskeisen hahmon suorittamana.

Melkeinpä toivon, että Akilla olisi osuutta murhaan. Eihän Akista olekaan nähty hyviä puolia paluunsa jälkeen.
    • x x x x
Avatar
CutCognac
Kanta-asiakas
Viestit: 927
Liittynyt: 9.1.2010 10:26

Re: Päätösjakso 2015

Viesti Kirjoittaja CutCognac »

Sinänsä olisi ideaalinen juonenkäänne jos Aki murhaisi Helenan kostoksi Jennin kuolemasta. Mutta toisaalta toivon että Aki jatkaisi sarjassa ja jos hän tällaisen tempun tekee, niin hahmon tarina oli sitten siinä.
Minulla ei ole jaksoja.
pupupu
Kanta-asiakas
Viestit: 276
Liittynyt: 21.12.2012 04:10

Re: Päätösjakso 2015

Viesti Kirjoittaja pupupu »

Helena uhrina ja Aki murhaajana olisi vaan niin ennaltaarvattava kuvio että luulisi sieltä tulevan jotain yllättävämpää. Ehkä Aki onkin uhri ja Helena tappaja?
qwertymies
Kanta-asiakas
Viestit: 276
Liittynyt: 5.10.2013 15:30

Re: Päätösjakso 2015

Viesti Kirjoittaja qwertymies »

pupupu kirjoitti:Helena uhrina ja Aki murhaajana olisi vaan niin ennaltaarvattava kuvio että luulisi sieltä tulevan jotain yllättävämpää. Ehkä Aki onkin uhri ja Helena tappaja?
Tai sitten Kumpikaan ei kuole. Tai sitten joku Akin bisneskumppani tai entinen semmoinen suorittaa kyseisen prosessin.
Avatar
Nipsu
VIP
VIP
Viestit: 992
Liittynyt: 15.8.2012 08:54

Re: Päätösjakso 2015

Viesti Kirjoittaja Nipsu »

Olishan se ny juonellisesti tosi kiva kun murha tapahtuu niin että sekä uhri että murhaaja olisi vakiporukassa mukana, eikä joku yhen jakson avustaja.
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #35
BFF:s Turska ja Ropsu

And we gonna let it burn ♥ ♥

☃☃☃
Vastaa Viestiin