Nostalgiapelit
-
- Kaikkien janoisten sankari
- Viestit: 2238
- Liittynyt: 19.3.2009 17:26
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Nostalgiapelit
Nyt on aika listata nostalgisia pelejä mitä muistuu mieleen lapsuudesta. Iästä riippumatta kaikilla varmaan on jonkinlaisia muistoja peleistä, jotka iskivät kovaa aikoinaan.
Itselläni tuli jostain syystä mieleen NES:in loistava Duck Tales (julkaistu vuotta syntymääni jälkeen). Harva tuon aikainen peli oli näin hyvä
Mainittakoon myös Jones in the Fast Lane, jonka parissa viihtyi pienellä porukalla. Idealtaan varsin yksinkertainen peli olisi edelleenkin loistava toteutettavaksi esimerkiksi nykyaikaisille puhelimille.
Sitten lisätään listaan vielä Monkey Island -sarjan kolmas osa, vaikka onkin vähän uudempi. Joka tapauksessa tämä sai minut tykästymään seikkailupeleihin, joita pelaan edelleen. Kaikki muutkin sarjan osat on tietysti pelattu uusin mukaan lukien.

Kuukauden Rambo-Ossi (8/2011)
- Enigma
- Valvoja
- Viestit: 3676
- Liittynyt: 22.8.2009 17:51
Re: Nostalgiapelit
Amigalla tuli pelattua paljon 80-luvun lopusta aina vuoteen 1995. LucasArtsin seikkailupeleistä on edelleen ne parhaimmat muistot. Monkey Island 2: LeChuck's Revenge ja Indiana Jones and the Fate of Atlantis olivat parhautta, vaikka kummassakin joutui jatkuvasti vaihtamaan levykkeitä.
Fate of Atlantis on edelleen kaikkien aikojen suosikkini mitä seikkailupeleihin tulee. Varsinkin se puhuttu versio:
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=bcRvufuoanA[/youtube]
Sophia Hapgood
Fate of Atlantis on edelleen kaikkien aikojen suosikkini mitä seikkailupeleihin tulee. Varsinkin se puhuttu versio:
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=bcRvufuoanA[/youtube]
Sophia Hapgood
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
- Jaxe
- Kanta-asiakas
- Viestit: 205
- Liittynyt: 31.8.2009 20:16
Re: Nostalgiapelit
Ensimmäiset hyvät hetket pelien parissa tuli koettua Commodore Vic-20:lla. Siinä oli pari pelimodulia shakki (Sargon II Chess) ja Alien Blitz.
Myös Mikrobitistä tuli naputeltua valmiita pelikoodeja koneeseen. Kuka muistaa viellä tuon ensimmäisen Mikrobitin?
Näitä sitten pelattiin antaumuksella pitkän aikaa kunnes tuli Commodore 64 aikakausi.
Myös Mikrobitistä tuli naputeltua valmiita pelikoodeja koneeseen. Kuka muistaa viellä tuon ensimmäisen Mikrobitin?
Näitä sitten pelattiin antaumuksella pitkän aikaa kunnes tuli Commodore 64 aikakausi.
Madin Faniclubin (#5)Jäsen
- teijo
- Kanta-asiakas
- Viestit: 174
- Liittynyt: 26.5.2009 20:37
- Paikkakunta: Forssa
Re: Nostalgiapelit
Pelaamisen alotin Pc:llä. Tuli nyt mieleen ekana Doom jota kyllä tuli pelattua oikein kunnolla. Pokemon Red tais olla myös yks suosikeista lapsena. Eka konsoli oli Sega Megadrive. Sama konsoli löytyy vieläkin iteltä ja mukavasti pelejäkin siihen.
- Laatikko
- VIP
- Viestit: 1130
- Liittynyt: 25.8.2009 21:59
Re: Nostalgiapelit
Ekat pelit mitä koskaan pelasin pc:llä. :')
- hyytelö
- Viestit: 3
- Liittynyt: 31.10.2010 13:06
- Paikkakunta: Soini
Re: Nostalgiapelit
Doomia ja Duke Nukemia pelasin joskus vanhalla windows 95:lla. On ne niin hyviä pelejä
-
- Kaikkien janoisten sankari
- Viestit: 2238
- Liittynyt: 19.3.2009 17:26
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Nostalgiapelit
Duke Nukemista täytyy kyllä antaa erikoismaininta myös. Serkulla tuli tuota aina toisinaan pelattua. Doomiakin tuli paljon pelattua.hyytelö kirjoitti:Doomia ja Duke Nukemia pelasin joskus vanhalla windows 95:lla. On ne niin hyviä pelejä
iddqd vielä muistissa.
Kuukauden Rambo-Ossi (8/2011)
- Ekku
- VIP
- Viestit: 999
- Liittynyt: 24.7.2009 19:36
Re: Nostalgiapelit
Molempia on tullut pelattua, doomi oli parempiRambo-Ossi kirjoitti:Duke Nukemista täytyy kyllä antaa erikoismaininta myös. Serkulla tuli tuota aina toisinaan pelattua. Doomiakin tuli paljon pelattua.hyytelö kirjoitti:Doomia ja Duke Nukemia pelasin joskus vanhalla windows 95:lla. On ne niin hyviä pelejä
iddqd vielä muistissa.
Muistaakos R-O idkfa :n
Tänne vaan, muiden pervojen sekaan juhlimaan.
- Laitela
- VIP
- Viestit: 1194
- Liittynyt: 27.5.2009 17:38
Re: Nostalgiapelit
Pienenä tuli ainakin paljon pelailtua ps1 Driver 1 ja 2 ja Crash Bandicootteja. Kyllähän niitä pelejä on vielä paljon lisääkin mutta nyt ei tu mieleen pahemmin muita paitsi totta kai Gta3 mutta sitä en sanoisi nostalgiapeliks. Nes peleistä en muista oikeen mitään muita paitsi super mariot.
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #25
'
'
- Enigma
- Valvoja
- Viestit: 3676
- Liittynyt: 22.8.2009 17:51
Re: Nostalgiapelit
Joskus alle kouluikäisenä tuli pelattua myös C64:lla vähän kauempana asuvien sukulaisten luona käydessä. Peleistä jäivät parhaiten mieleen Aztec Challenge, Forbidden Forest, Raid over Moscow ja Wizard of Wor.
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
- Japp
- VIP
- Viestit: 3229
- Liittynyt: 24.1.2010 14:36
Re: Nostalgiapelit
Määkippä laitan jotain pelit-osioon ekan kerran.. :d
En noista peleistä paljoa tajua, mutta muistan kyllä kun ihan pienenä tykkäsin pelata ja katsoa kun isommat sisarukset pelasivat Keen 4 ja Keen 1- peliä.
Ja sitten toinen lempparipeli oli joku sellainen jossa oli jokin vihreä ukkeli jolla taisi olla punaisia pilkkuja tai jotain.. Se oli tosi hyvä!
Olin tällöin vissiinkin jotain 4-6 vuotta.

Suomi-Japp-Suomi
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
- Jaxe
- Kanta-asiakas
- Viestit: 205
- Liittynyt: 31.8.2009 20:16
Re: Nostalgiapelit
Minulle muistuu mieleen kuusnepan peleistä joysticin tappo peli Decathlon ja se ihana 1500m juoksu, jossa sai mukavasti käden kramppiin. Myös Ghostbusters oli hyvä peli.Giniristi kirjoitti:Joskus alle kouluikäisenä tuli pelattua myös C64:lla vähän kauempana asuvien sukulaisten luona käydessä. Peleistä jäivät parhaiten mieleen Aztec Challenge, Forbidden Forest, Raid over Moscow ja Wizard of Wor.
Madin Faniclubin (#5)Jäsen
- StileTTI
- VIP
- Viestit: 587
- Liittynyt: 9.8.2009 09:33
- Paikkakunta: It's a secret
Re: Nostalgiapelit
Age Of Empires ja Crash Bandicoot. Kultaisia muistoja
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #16
Stiletti sujahtaa salakavalasti persuksiin.
Stiletti sujahtaa salakavalasti persuksiin.
-
- Kaikkien janoisten sankari
- Viestit: 2238
- Liittynyt: 19.3.2009 17:26
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Nostalgiapelit
Oliko se Age of Empires jossa sai koodeja käyttämällä jonkun urheiluauton, joka oli ylivoimainen tappokone?StileTTI kirjoitti:Age Of Empires ja Crash Bandicoot. Kultaisia muistoja
Kuukauden Rambo-Ossi (8/2011)
- Enigma
- Valvoja
- Viestit: 3676
- Liittynyt: 22.8.2009 17:51
Re: Nostalgiapelit
^ BIGDADDY: Black sports car with a rocket launcher.
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=418dHq6Sb3w[/youtube]
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=418dHq6Sb3w[/youtube]
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
- StileTTI
- VIP
- Viestit: 587
- Liittynyt: 9.8.2009 09:33
- Paikkakunta: It's a secret
Re: Nostalgiapelit
Kyllä vain oi että tuli noitakin käytettyä.
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #16
Stiletti sujahtaa salakavalasti persuksiin.
Stiletti sujahtaa salakavalasti persuksiin.
- Enigma
- Valvoja
- Viestit: 3676
- Liittynyt: 22.8.2009 17:51
Re: Nostalgiapelit
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 156
- Liittynyt: 30.8.2009 21:33
Re: Nostalgiapelit
Wolfenstein 3D on kyllä niin nostalginen peli ettäh.. Itse pelasin kyseistä peliä aikanaan joka päivä.
- Yarmo
- Ylläpitäjä
- Viestit: 3049
- Liittynyt: 9.5.2009 21:41
Re: Nostalgiapelit
Elasto Mania oli kyllä kova sana!
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.