Mä taisin katsoa viimemmäksi Mean girls, netin kautta katsoin ja meni 5 tuntia että sain sen katsottua(katsoin varmaan minuutin pätkissä, kun latasi niin hitaasti). Oli kuitenkin sen verran hauska, että jaksoin loppuun asti Vaikka olikin sellainen imelä tyttöjen leffa ja Lindsay Lohanki on menettäny pisteensä mun silmissä sekoilujensa jälkeen.
Kuukauden sherwoodilainen 8/2011 Eiks naiset sitä paitsi sano aina, että ne pukeutuu vaan itseään varten?
Nojoo sanoo sanoo. Valetta koko juttu. Sisters♥
Menin PIrates of Caribbeaniin ensi-iltaan. Ne merenneidot oli mielenkiintoisia mutta muuten leffa oli aika tylsä, paitsi Johnny Depp näytteli hyvin, siin oli kyl jtn läppää sen roolilta.
Itse katsoin viimeksi Downfall -nimisen elokuvan, joka kertoo natsi-Saksan viimeisistä hetkistä toisessa maailmansodassa. Itse tykkäsin tuosta leffasta.
Törkeän kauan on kun olen kattonu mitään, mutta nyt otin pitkästä aikaa Piratesin leffat. Ykkösestä alotettiin, ja vklp lisää. Tarkotus kattoa läpi koko tuotanto, lisäksi tietenkin tuo tänä vuonna julkaistu.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Orphan (Ottolapsi) tuli nyt vihdoin katsottua. Kauhutrilleri. Kertoo siitä, kun eräs perhe adoptoi 9-vuotiaan tytön. Aluksi kaikki on hyvin, sitten alkaa tapahtua kaikkea ja loppua kohti vielä enemmän. Kaikkien elämä ei jatku. Katsokaa. ;D
Tänää katsoin Hääheilan tv viideltä, oon monta kertaa nähnyt puolesta välistä eteenpäin, tänää ekaa kertaa alusta asti. Minä tykkäsin
Kuukauden sherwoodilainen 8/2011 Eiks naiset sitä paitsi sano aina, että ne pukeutuu vaan itseään varten?
Nojoo sanoo sanoo. Valetta koko juttu. Sisters♥
wowrokkaa kirjoitti:Fast Five törkeen hyvä leffa! ;)
Suosittelen katsomaan lopputekstien loppuun. Siis niiden, jotka pyörivät samalla kun se animoitu kisa pyörii siinä taustalla. Oli hauskan näköistä, kun ihmiset olivat lähdössä ja kävelivät ja lopputekstien loputtua kaikki seisahtuivat kuin kivettyneinä paikoilleen.
Nonin, sattuipahan ylen kanava olemaan auki niin tuli sitten katsottua tämänkin elokuvan. En löydä mitään sanottavaa elokuvasta, kyllähän siinä sitä toimintaa ja menoa oli lähes jatkuvasti muttei elokuvasta jäänyt paljoa käteen. Sellainen aivot narikkaan elokuva, ei tarvitse keskittyä. Eihän tuossa ole edes mitään syvällistä sanomaa.
En suosittele elokuvaa, ellei halua tappaa ylimääräistä aikaa. Mieti toki muutamaan otteeseen voisitko sillä ajalla tehdä jotakin järkevämpää? Mel Gibson, tee itsellesi ja meille kanssaihmisille palvelus. Älä ohjaa äläkä kirjoita käsistä elokuvaan.
No jos elokuva ei ollut minun makuuni niin voihan se olla jonkun makuun. Mutta siitä huolimatta annan elokuvalle 1/5
Tiesitkö että netissä on muutakin kuin PORNOA? - Radio Rock
Menenkin tästä katsomaan Vampires Suck:ia. Olen kerran leffateatterissa katsonut, mutta kun sisko vuokrasi niin pitää nyt toisenkin kerran katsastaa. Ei ihan niin hyvä kuin odotin, mutta kun vihaan Twilightia niin paljon, niin se tekee tästä hyvän.
Viimeisen Harry Potterin kävin katsomassa. Hyvä elokuva, mukavan toimintapainotteinen ja selvästi parempi kuin elokuvan ykkösosa. Kyllä voisi sanoa, että yksi parhaista Pottereista.
Vaahtera Herrasmies -Klubin arvostettu jäsen
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #9 Madin Faniclubin (#9) jäsen