The Walking Dead

Televisio-, elokuva-, musiikki- ja muu viihdekeskustelu
Vastaa Viestiin
Avatar
Ekku
VIP
VIP
Viestit: 999
Liittynyt: 24.7.2009 19:36

The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Ekku »

Kuva

The Walking Dead on samannimiseen Robert Kirkmanin sarjakuvaan perustuva televisiosarja. Sarjan esitys alkoi Yhdysvalloissa lokakuussa 2010. Sarjassa joukko ihmisiä on selvinnyt zombiepidemialta, jotka yrittävät löytää hoitokeinoa ja turvapaikkaa zombien valtaamasta Amerikasta.

Sarjan pääosassa on apulaissheriffi Rick Grimes (Andrew Lincoln), joka herää sairaalasta ja huomaa zombien hallitsevan maailmaa. Rick lähtee etsimään kadonnutta perhettään ja löytää muita selviytyjiä matkan varrella. Sarjan ensimmäinen tuotanto­kausi alkoi Yhdysvalloissa kaapelitelevisiokanava AMC:lla 31. lokakuuta 2010. Hyvän vastaanoton vuoksi AMC jatkoi sarjaa toiselle tuotantokaudella, joka alkoi 16. lokakuuta 2011. Toisen kauden toisen jakson jälkeen sarjan ilmoitettiin jatkuvan kolmannelle tuotantokaudelle, jonka esitys alkaa lokakuussa 2012.

Suomessa sarjan ensimmäistä tuotantokautta alettiin esittää FOX-kanavalla 22. huhtikuuta 2012, ja toista tuotantokautta 3. kesäkuuta. Kolmas tuotantokausi alkoi 21. lokakuuta 2012.
Ei näyttänyt olevan tähän sarjaan aihetta niin fiksuna poikana tein sen. :japp:

Itse aloitin eilen kattomaan tätä sarjaa ja ihan katsottavalta vaikuttaa kolmen jakson jälkeen. Aika brutaalia meininkiä välillä, mutta mikäs sen mukavampaa kun verellä ja irtonaisilla raajoilla mässäily. :nick:

Onkos kukaan muu täällä kattonut kyseistä sarjaa? Hyvä/huono? Lempihahmosi ym..?
The Walking Dead-keskustelu tähän topiciin.
Viimeksi muokannut Ekku, 7.1.2013 20:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tänne vaan, muiden pervojen sekaan juhlimaan.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 3049
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Yarmo »

Ite asiassa eilen bongasin ensimmäisen kerran, mutta ei se oikeen enää jaksa upota.

Katsottavahan se oli, mutta ei nyt mikään järin vakuuttava. :alas:
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Enigma
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3656
Liittynyt: 22.8.2009 17:51

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Enigma »

Kuva
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
super.admin
Viestit: 25
Liittynyt: 12.12.2012 22:34

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja super.admin »

Pari jaksoa olen katsonut. Se on mun mielestä naisten onjelma.
Homma hanskassa.
Hanskat hukassa. Prkl!
Avatar
Ekku
VIP
VIP
Viestit: 999
Liittynyt: 24.7.2009 19:36

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Ekku »

Eilen sain katottua sarjaa siihen asti, mihin se on jäänyt tauolle Jenkeissäkin. Ihan hyvä ja koukuttava on vielä näin kolmen ja puolen kauden jälkeen. :japp:
Tänne vaan, muiden pervojen sekaan juhlimaan.
Avatar
Enigma
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3656
Liittynyt: 22.8.2009 17:51

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Enigma »

En ole sarjaa vieläkään vaivautunut katsomaan, mutta Telltale Gamesin peli on varsin laadukas kaikessa ahdistavuudessaan.
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
Rambo
Kaikkien janoisten sankari
Kaikkien janoisten sankari
Viestit: 2238
Liittynyt: 19.3.2009 17:26
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Rambo »

Enigma kirjoitti:En ole sarjaa vieläkään vaivautunut katsomaan, mutta Telltale Gamesin peli on varsin laadukas kaikessa ahdistavuudessaan.
Komppaan.

Peli oli loistava, vaikka aihe ei kiinnosta lainkaan. Sarjaa en ole koskaan nähnyt vilaustakaan.
Kuukauden Rambo-Ossi (8/2011)
Veeti14
Viestit: 47
Liittynyt: 1.5.2013 21:03
Paikkakunta: Hevonperse

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Veeti14 »

kävelevä kuolema eli zombi xd. Voisin sanoa että ei sovi mun makuun. (eikä mihinkään muuhunkaan aistiin) Voisin tuomita ohjelman ajan varastamisesta.
Avatar
Japp
VIP
VIP
Viestit: 3229
Liittynyt: 24.1.2010 14:36

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Japp »

Kuten jo mainitsin, oon nähny vasta ekan jakson :japp:
Mutta vaikuttaa ihanalta, haluun heti lisäääää... DVD:nä on kaks ekaa kautta, loput sit ehkä jostai netistä, en raaski ostella ny mitää boxeja
Suomi-Japp-Suomi
Leona Rambo Ekku Iivo Oiva

We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Avatar
Japp
VIP
VIP
Viestit: 3229
Liittynyt: 24.1.2010 14:36

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Japp »

Oon nähny nyt kolme kautta. Äsken katoin kolmannen päätösjakson :/ on se hyvä sarja <3

1 ja 2 oli parempi ku 3, mun mielestä toi kolmonen oli entistä ahistavampi ja pelottavampi :pesis: Se kuvernööri on HULLU, se tulee varmaan mun painajaisiin :(
Kolmoskauden päätösjakso on paras. Mun lempparit on Carol, Glenn, Michonne (en tiedä miten kirjoitetaan) ja Maggie
Suomi-Japp-Suomi
Leona Rambo Ekku Iivo Oiva

We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Avatar
Vikstedt
Viestit: 8
Liittynyt: 14.6.2016 20:02

Re: The Walking Dead

Viesti Kirjoittaja Vikstedt »

The Walking Dead, mun rakkaus... <3 hah, no ei ihan, mutta todella hyvä sarja kyseessä! Odotan innolla kutoskauden ilmestymistä kauppoihin (en pystynyt katsomaan telkusta :/) tai no, innolla ja kauhulla.

Lempihahmoni on Daryl Dixon. Daryl on vaan niin mielenkiintoinen ja badass.
Vastaa Viestiin