Salkkareista yleisesti TV-tahtiin. Juonipaljastukset kuuluvat eri kategoriaan, ei niitä tänne. Kirjaudu foorumille nähdäksesi alueen juonipaljastuksille ja spekulaatioille.
kliina kirjoitti: ↑1.10.2025 17:06
Miian ikäkin taisi muuttua, koska oli hautakivensä mukaan syntynyt -81 ja olisi täten oikeasti täyttänyt 18 vuotta sarjan alkaessa, mutta mun käsityksen mukaan Miia oli sarjan alkaessa 16v.
Joo, Miia taisi joskus sarjan alkuaikoina uhota Ismolle kuinka hän on jo 16 eikä häntä voi siksi määräillä.
Saku ja Kalle olivat sarjan alussa tod. näk. 17. Tuli vain mieleen yksi kohtaus, jossa Saku epäilee Kallea homoksi ja perustelee tätä sillä kuinka heterojätkä ei mitenkään voi odottaa ekaa kertaansa 17-vuotiaaksi asti. Lisäksi jos oikein muistan niin Saku taisi suorittaa ajokorttia vuoden 2000 jaksoissa, joka viittaisi siihen että hän ei vielä sarjan alkaessa ollut täysi-ikäinen.
Maikkarin entisen ohjelmajohtajan Jorma Sairasen muistelmien viime syksynä julkaistussa toisessa osassa oli erittäin yllätävä tieto liittyen Salkkareihin.
Fremantlen toimitusjohtajana vuosina 2017–20?? ollut Joonas Hytönen oli myymässä Salkkarit Neloselle. Maikkarin silloinen toimitusjohtaja Jarkko Nordlund oli saanut vihiä myynnistä ja sai estettyä kaupat.
We are sistas, we stand together ♥ Turksa, JAPP, Burnis
^ Olisi mielenkiintoista tietää, mikä oli motiivi tällaiselle tunnustelulle. Tästä ei taida kirjassa olla mitään? Tämä olisi toteutuessaan ollut kyllä melkoinen isku Maikkarille, jolle Salkkarit on aikalailla lippulaivatuote.
Nightmare-elokuvien oikeudethan menivät tässä takavuosina Neloselle, tämä ehkä valottaa tämän asian taustaa.
Siperiantiikeri kirjoitti: ↑5.1.2026 01:42
^ Olisi mielenkiintoista tietää, mikä oli motiivi tällaiselle tunnustelulle. Tästä ei taida kirjassa olla mitään? Tämä olisi toteutuessaan ollut kyllä melkoinen isku Maikkarille, jolle Salkkarit on aikalailla lippulaivatuote.
Nightmare-elokuvien oikeudethan menivät tässä takavuosina Neloselle, tämä ehkä valottaa tämän asian taustaa.
Tuossa oli kaikki mitä asiasta kerrottiin. Tuokin oli vain sivulause Joonas Hytöstä koskevassa kappaleessa.
Nightmare-elokuvat puolestaan taisivat Ruudussa olla levittäjältä ostetun leffapaketin mukana. Sillä ei ole myöhemmin enää merkitystä kuka leffaa alun perin on rahoittanut tai minkä kanavan alkuperäiseen sarjaan elokuva pohjautuu.
We are sistas, we stand together ♥ Turksa, JAPP, Burnis
Tuli taas katseltua vuosien 2008-2009 jaksoja ja jotenkin mielestäni dialogi oli ihan aliarvostetun hauskaa tuolloin. Sallan ja Isabellan vittuilut toisilleen on erityisesti aivan kultaa. Samoin Jennin ja Isabellan kämppiselämä ja ystävyysvihollisuus viihdyttävää. Nykyään ei ole kyllä mielestäni niin hauskoja reploja saati hauskoja hahmojakaan. Sallaa ei voi edes verrata tuolloiseen Sallaan ja noissa jaksoissa ei olisi ikinä voinut kuvitella että Sallasta ja Karista tulee pari... Ovat aivan eri maailmoista.
Muistan kun noihinkin aikoihin kumminkin moni haukkui jaksoja ja kaipasi menneitä aikoja, niin ehkä sitten 10 vuoden päästä kaivataan vuoden 2026 Salkkareita
Aloin tässä miettimään Siljaa, ja sitä että mikä teki siitä niin loistavan hahmon. Kun yleensä tuollaiset kiukuttelevat teinit on ihan karseimpia mahdollisia hahmoja, mutta jotenkin Silja oli ihana ja olen ymmärtänyt että monien muidenkin mielestä? Onko teillä jotain mielipidettä asiaan? Paperillahan se on kamala, kiukutteleva ja viisasteleva teini. Ehkä jotenkin se, kun Silja oli kuitenkin jotenkin älykäs ja sen kommentit oli niin hauskoja ja oivaltavia.
^ Paljon tekee varmaan se, miten Jonna Keskinen näyttelee hahmon. Myönnän itsekin, että Silja on välillä ihan hauska vaikka suurimman osan ajasta onkin vain rasittava teini, välillä jopa ihan kiusaaja.
Kannattaa muuten katsoa Youtubesta klippi ”Hanna servaa”. Siinä tiivistyy hyvin mitä munkin tekisi välillä mieli sanoa Siljalle .
Mä veikkaisin yhdeksi syyksi myös sen, että Silja oli kaikessa uhmakkuudessaan samalla kuitenkin aika reppana. Perheen sisäistä draamaa ja itsetunnon ongelmia taustalla, eikä hänellä tainnut olla koulussa kamalasti suosiota kavereiden tai poikien suhteen. Siljahan oli usein ahdistunut siitä, ettei hänestä kukaan kiinnostu eikä koulussa kukaan huomioinut häntä. Siihen päälle äidin alkoholismi ja isän uusi puoliso, joten hänellä oli varmaan aika näkymätön olo, joka johti huonoon käytökseen. Mun mielestäni Silja oli todella uskottava teini, jolla oli todella luonnollinen ja varmasti teineille samaistuttava tapa reagoida tuollaisessa ympäristössä. En tosin osaa sanoa, miksi Sofia ei ole erityisen suosittu, vaikka hänessä ja Siljassa on monessa mielessä paljon samaa. Ehkä suurimmalta osin kuitenkin syynä on Jonna Keskisen roolisuoritus, kuten ylempänä sanottiin. Tai ensimmäisten kausien käsikirjoitus. Siljahan meni teoissaan aika överisti lapsellisuuksiin, kuten vaikka kameran laittaminen uuniin tai Sakun alastonkuvan jakaminen Niihin verrattuna jää Aamun kiukuttelut kakkoseksi
Jep hyviä pointteja, se Hannan servaus Siljalle oli kyllä yksi parhaimpia kohtauksia.
Siljassa oli vielä se, että kasvoi valtavasti sarjan aikana. Kun tuli Miian kuoleman jälkeen vierailemaan, oli perheen kantava voima ja varmasti kaikkein järkevin ja aikuismaisin Salinin perheestä. Kuitenkin tuo muutos tuntui uskottavalta eikä tuulesta temmatulta.
^ Siljan oli tietysti pakko aikuistua ”yhdessä yössä” lapsen myötä. Olisi muuten ihan hauska, jos joku Salineista tekisi vaikka jonkun pikapyrähdyksen Pihlajakadulle ja kertoisi vähän perheen nykykuulumisia. Onko Siljan perhe kasassa, mitä nyt jo tod. näk. aikuiset lapset tekevät, onko Jukka taas vaihtanut naista, missä Saku hiihtää, vieläkö Maarit ratkeilee säännöllisesti, missä Sofia menee? Aleksi lienee paras tähän tehtävään, voisi tulla vaikka vierailemaan Karin ja Gunnarin ohjelmaan . Kontenttia ainakin olisi luvassa, kun Salinien vaiheita alettaisiin kerrata.
Jep, Aleksi olisi ihan varmasti realistisin. Haaveilen kyllä, että joko Jukka tai Maarit tai miksei molemmat palaisi sarjaan ihan vakituisesti vahvistamaan vanhusosastoa, mutta taitaa olla tuhoon tuomittu haave. Jukka tulisi satavarmasti hyvin juttuun Lassen kanssa.
Aleksin näyttelijän saisi melko varmasti vierailulle, hänhän on käynyt lukuisia kertoja muutenkin, ja nimenomaan autokorjaamoon sopisi hyvin
Silja ja Saku taitaa olla aika mahdottomia puolestaan, Jonna asuu ulkomailla ja ilmeisesti ei nauti julkisuudesta (tämän käsityksen olen saanut vähän rivien välistä), ja Jasperilla ei mitään tarvetta palata Salkkareihin.